Superpitkien asuntolainojen tarjoaja puolustautuu: "Emme toimi muita holtittomammin"

Ylipitkät asuntolainat – uhka vai mahdollisuus? 10:44

Pankkien rajut asuntolainatarjoukset ovat herättäneet kiivasta keskustelua alalla. Arvostelijat kritisoivat esimerkiksi pitkien laina-ajan johtavan kotitalouksien velkaantumiseen.

Asuntolainoihin erikoistuneen Hypon varatoimitusjohtaja Elli Reunanen tähdentää, että kotitalouksien velkaantumisaste on noussut Suomessa 20 viime vuoden aikana runsaasti ja pitkät laina-ajat lisäävät velkaantumisen riskiä entisestään.

– Nousevia asumiskustannuksia katetaan sen myötä velkarahalla ja velkaannutaan entisestään, Reunanen toteaa MTV:n Huomenta Suomen haastattelussa.

– Myönnetään toki, että asumiskustannukset ovat Suomessa korkeat, mutta se, että suomalaiset ovat lyhentäneet velkojaan, on kartuttanut asuntovarallisuutta ja varallisuutta ylipäätään ja luonut puskuria yllättäviä tilanteita vastaan.

Reunasen mukaan erityisesti nyt matalien korkojen aikana suomalaisten kannattaisi maksaa lainaa pois hyvin innokkaasti.

– Se on kaikki kotiinpäin.

"Emme toimi muita holtittomammin"

S-Pankin antolainauksen kehittämispäällikkö Päivi Huttunen uskoo, että pitkille laina-ajoille on Suomessa tarvista ja käyttöä. Hän kiistää ajatuksen siitä, että tarjous olisi ”holtiton”.

– Haluamme osallistua suomalaisten asumiskustannusten maltillistamiseen, Huttunen toteaa Huomenta Suomessa.

– Pidempi laina-aika mahdollistaa asumiskustannusten järkiperäistämisen ja myös asumisviihtyvyyteen panostamisen. Eikä meidän pitkä asuntolainamme tarkoita millään tavalla sitä, että me toimisimme luottoja antaessamme jotenkin muita holtittomammin tai että me myöntäisimme isompia lainoja, päinvastoin. Kun laina-aika kasvaa yli 30-vuotiseksi, sitä suuremmassa määrin meidän pitää pankin ammattilaisina keskustella kodinostajan kanssa siitä, mikä ratkaisu on juuri hänen elämäntilanteeseensa paras ja millainen lainamäärä sopii. Ja se suhteutetaan aina olemassa olevaan ja tulevaan tulovirtaan.

"Maailmasta, jossa lainoja ei lyhennetä, on vaikea pakata maailmaan, jossa niitä lyhennetään"

Reunanen muistuttaa, että erityisesti pitkiä laina-aikoja suunnittelevat on saatava ymmärtämään todellinen korkoriski ja asuntojen hintariski.

– Jos asuntolainaa ei lyhennetä lainkaan tai lyhennetään hyvin vähän, oma pieni pesämuna on koko ajan kiinni asunnossa. Erityisesti ensiasunnot vaihtavat Suomessa omistajaa ja asuntolainat uusitaan tai ne maksetaan takaisin kohtuullisen nopeassa syklissä ja on varauduttava siihen, että asunnon arvo ei nousekaan välttämättä kovin paljon. Eli siihen ei voi luottaa, että sitä kautta saisi tuottoa ostoilleen.

Reunanen kertoo, että Ruotsissa, jossa lainoja ei lyhennetä, tilanne on johtanut siihen, että asuntojen hinnat ovat nousseet kovasti erityisesti pääkaupunkiseudulla.

– Siihen ollaankin puuttumassa nyt lainsäädännön kautta. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF huomauttaa Ruotsia siitä, että erityisesti kotitalouksien velkaantuminen on noussut jo liian korkealle. Viime kesänä Ruotisssa lainoihin tuli jo lyhennyspakko.

– Maailmasta, jossa lainoja ei lyhennetä, on vaikea pakata maailmaan, jossa niitä lyhennetään. Meillä ollaan pikkuhiljaa tässä siirtymässä siihen, eikä se ei ole toivottava kehitys. Jos asuntojen hinnat eivät nousekaan ja yrittää myydä omaa asuntoaan, siinä voi jäädä Musta Pekka käteen, Reunanen sanoo.

"Ei pitkää lainaa ole pakko ottaa"

Huttunen muistuttaa, että joustavan lainan valitseminen on asiakkaalle täysin vapaaehtoista.

– Asiakas tietenkin päättää itse siitä, hyödyntääkö hän 45 tai vaikka 38 vuoden asuntolainatarjouksen. Lisäksi kohteet, joihin lainoja on ensi vuonna mahdollisuus käyttää, ovat erittäin hyvillä sijaintipaikkakunnilla. Sillä on suuri merkitys.

Asuntolainan laina-aika jopa 45 vuotta 2:15

Hypo: Pitkät laina-ajat väärä lääke asumisen kalleuteen 1:40

Lue myös:

    Uusimmat