”Suosikkisanojaan toisteleva myyntimies, joka ei pyydä mitään anteeksi”: Puhetaitoammattilainen kertoo, miten Trump vaikuttaa kuulijoihinsa

Trump tylynä medialle –"Ne on valeuutisia" 2:32

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin puheet ovat kiinnostaneet ja hämmentäneet – mikä näkyy jo siinä, kuinka paljon otsikoita jokainen puhe on poikinut.

Puhetaidon ja retoriikan kouluttaja Antti Mustakallio selventää, millaisia keinoja Trump puhuessaan käyttää.

1. Puhuu kuin myyntimies – tunteella ja sanoja toistellen

Mustakallion mukaan Trump esiintyy kuin harjaantunut myyntimies. Hänen puheensa ovat yksinkertaisia ja niissä pidetään paljon dramaattisia taukoja. Trumpin esiintymisen seuraaminen on helppoa ja viihdyttävääkin.

– Lehdistötilaisuus oli myyntipuhe. Trump toistelee lempisanojaan kuten fake news ja mess, jolloin ne jäävät ihmisten mieleen, Mustakallio selittää.

Toinen tehokas keino, jolla Trump välittää viestinsä kannattajilleen toiston lisäksi, on tunnepitoisuus. Tunteellisuudella pyritään vetoamaan kuulijaan ja osoittamaan, että ollaan tosissaan.

– Trump puhuu temperamenttisesti: tunteet osoittavat, että hän on aidosti närkästynyt lehdistölle ja muille vastustajille.

– Hän myös saavuttaa tällä tavoin kontaktin kannattajiinsa, jotka ovat myös kiukkuisia – Trump tuntee heidän kiukkunsa ja elää sitä todeksi.

Trumpin elekieli on voimakasta. Hän tehostaa sanojensa voimaa ilmeillä ja käsien liikkeillä. Myös tämä viestii katsojille, että hän on vilpitön ja tosissaan.

2. Ei pyytele anteeksi tai välitä väitteiden todenperäisyydestä

Mustakallio kertoo, että Trump ei välitä tarkistaa faktoja siksi, että hän on havainnut, ettei puheiden totuuden kanssa tarvitse olla tarkka. Ne, jotka haluavat uskoa hänen sanaansa, uskovat joka tapauksessa.

Professori: Kun Trump innostuu, totuudella ei ole enää niin väliä 3:57

– Vaalikampanjan aikana media osoitti, että Trump puhui monesti muunneltua totuutta, mutta se ei pysäyttänyt häntä. Miksi se pysäyttäisi presidenttinäkään?

Mustakallio pyytää kiinnittämään huomiota siihen, ettei Trump pyydä mitään anteeksi. Hän kertoo edenneensä kuten on luvannut ja kaikki hallinnon ongelmat johtuvat joko edeltäjän virheistä tai tiedotusvälineiden vääristelystä.

– Isoja ongelmia ei Trumpin mukaan ole. Hän muistuttaa kuinka surkeaan jamaan maa oli ajettu, kun hän astui ruoriin. Lehdistön havaitsemiin ongelmiin Trumpin perusratkaisu on, että hän julistaa lehdistön valheelliseksi.

– Trump antaa ymmärtää, että tämä on lehdistön puolelta pahantahtoista ja että lehdistö itse asiassa hyökkää suoraan kansaa vastaan. Totta on se, mitä Trump tekee.

3. Suosio on tärkeää – mutta vain kannattajien suosio

Kaksi aiempaa kohtaa palvelevat kolmatta: suosion tavoittelemista niiden keskuudessa, jotka jo valmiiksi kannattavat Trumpia.

Mustakallio kertoo, että Trump tekee vahvan jaon kansan ja eliitin välille. Kansaa on vaiennettu ja eliitti on johtanut maata tuhoon. Kansalla tarkoitetaan niitä, jotka ovat äänestäneet Trumpia.

– Trump tietää, että poliittisten vastustajien pään kääntäminen on vaikeaa tai mahdotonta, mutta hänellä on vankka tuki kannattajiensa keskuudessa. Trumpille on tärkeää, että hän voi pitää tilanteen tällaisena. Erilaiset suosiolukemat ovat hänelle tärkeitä.

Mustakallio uskoo, että Trumpin keinoilla saavutetaankin suosiota koskeva tavoite.

– Jos ajatellaan Trumpin kannattajakuntaa, Trumpin retoriikka voi osoittautua hyvinkin tehokkaaksi. Onhan hänellä osoittaa niin paljon konkreettisia saavutuksia, joita hänen hallintonsa on toteuttanut. Tai tältä se ainakin kannattajien silmissä vaikuttaa.

Lue myös:

    Uusimmat