Suosikkinäyttelijä vuosien vetäytymisestään Lappiin: Tämä oli lepovaihe

Viime vuodet Lapissa viihtynyt Kai "Kuju" Hyttinen näkee aikansa erämaassa eräänlaisena lepovaiheena. Voisiko hän kuvitella palaavansa enää etelään?

Kai "Kuju" Hyttinen viettää kesän teatterin lavalla Mikkelissä. Näytelmänä on Markku Pölösen uutuus nimeltään Rikkaan rakkaus.

– Se kertoo Suomen kolmanneksi rikkaimmasta miehestä, jolla on vaikeuksia tulla toimeen naisten kanssa, Kuju kertoo, ja kehuu näytelmää harvinaisen hyvin kirjoitetuksi.

Kesäteatteri on kuulunut Kujun suveen jo monen vuoden ajan.

– Vuosi vuodelta oppiminen tuntuu raskaammalta. Ne ovat aina fyysisesti ja henkisesti kuluttavia pätkiä, hän huokaa.

Paluu etelään?

Viime vuodet Kuju on viihtynyt Lapissa, mutta hän voisi kuvitella palaavansa eteläänkin. Laulaja toteaa, ettei Lappiin muutto ikinä ollut hänelle varsinainen unelma, joten asuinpaikalla ei ole niin väliä. Aivan etelään hän ei tosin asettuisi.

– Tuskin Helsinkiin, se ei kiinnosta. En tunne Helsinkiä millään tavalla vetovoimaiseksi paikaksi. Eläkeläisenä kriteerit ovat toisenlaiset, Kuju hymähtää.

– Lapissa näkee paremmin. Ei vain fyysisesti, mutta myös henkisesti, kun on vähemmän sekoittavia asioita ympärillä. Ei se ole aina mukavaakaan. Tulee katseltua itseään tarkemmin kuin muuten, kun ei ole sellaisia häiritseviä tekijöitä.

Lapissa asustettu aika on ollut jonkinlaista lepovaihetta, Kuju pohtii.

– Lappi on selvästi toiminut katalysaattorina, mahdollistanut ajattelemisen.

Studio55.fi/Milja Atu

Lue myös:

    Uusimmat