Suosikki yli muiden – suomalaiselle maistuu yli 160 litraa vuodessa!

Miltä näytti suomalaisten juomalasi vuonna 2012?

Suomen Gallup Elintarviketieto Oy kokoaa vuosittain kattavan tietopaketin suomalaisten kuluttajatottumuksista ruokaan ja juomiin liittyen. Lokakuussa ilmestyneessä Ruokatietoa 2013 -julkaisussa paljastetaan muun muassa suomalaisten suosikkiruokalajit, ajankohtaista tietoa ravitsemuksesta ja terveydestä sekä elintarvikkeiden hintatietoja.

Julkaisussa on tilastoitu myös suomalaisten juomalasien sisältö vuodelta 2012. Tilastoista selviää, että suomalaiset ovat toden totta melkoista kahvikansaa: maassamme juotiin vuonna 2012 kahvia keskimäärin jopa 160,5 litraa vuodessa henkeä kohden. Toiseksi suositummaksi juomaksi nousi viime vuonna maito ja kolmostilalle ylsi suosikkijuoma olut. Teenjuojia emme selkeästi ole – vuoden 2012 tilastoista nimittäin selviää, että juomme jopa viiniä teetä enemmän. Tilastoissa ei ole mukana tavallista hanavettä.

Juomatavat muuttuneet 2000-luvulla

Panimoliiton mukaan suomalaisten juomatavat ovat 2000-luvulla muuttuneet radikaalisti Vielä 1990-luvun laman aikana oluen kulutus nousi talouden romahtaessa, vaikka samaan aikaan alkoholin kokonaiskulutus pieneni.

Oluen kulutus oli suurimmillaan vuonna 1992, jolloin sitä kulutettiin 88 litraa asukasta kohti. Kun bruttokansantuote laman jälkeen lähti nousuun, oluen kulutus lähti puolestaan laskuun.

– Tällä hetkellä vaihtelut oluen kulutuksen ja BKT:n välillä ovat sen sijaan samansuuntaisia, ja huonot ajat näkyvät myös oluen myynnissä, joka on ollut laskussa, kommentoi Danske Bankin ekonomisti ja johtava neuvonantaja Lauri Uotila keväällä.

Suomalaisten vuodessa kuluttamat juomat 2012

Suomalaisten vuodessa kuluttamat juomat ko. tuoteryhmien osalta litroina per henkilö yhteensä 526 litraa.

Juoma / litraa per henkilö (2012)

Kahvi 160,5
Maito 128,2
Olut 79,2
Mehut 48,2
Virvoitusjuomat 45,7
Viini 12,4
Tee 12,0
Kivennäisvedet 11,7
Piimä 11,5
Long drink 8,8
Siideri 7,7

Lähde: Suomen Gallup Elintarviketieto OY

Petra Kiiski, petra.kiiski@mtv.fi

Lue myös:

    Uusimmat