Suoraan lukiosta tulleet opiskelevat pisimpään

Pisimpään yliopistossa opiskelevat ne, jotka tulevat sinne suoraan lukiosta, selviää työ- ja elinkeinoministeriön uudesta tutkimuksesta.

Viime aikoina on keskusteltu paljon lukion ja yliopiston väliin jäävien välivuosien karsimisesta. Tavoitteena on suomalaisten opiskelijoiden valmistumisiän laskeminen nykyisestä 27 vuodesta.

Tampereen yliopiston erikoistutkija Simo Ahon mukaan keskustelu välivuosien karsimisesta pitäisikin nyt ohjata uusille urille.

- Tämä asettaa epäilyksen alaiseksi sen, että alentuisiko loppututkinnon suorittamisen keskimääräinen ikä, jos ei olisi näitä välivuosia ylioppilastutkinnon ja opintojen aloittamisen välillä.

Yksi syy suoraan lukiosta tulleiden pidemmille opiskeluajoille saattaa olla epävarmuus omasta alasta.

- Monesti suoraan lukiosta yliopistoon menneet vaihtavat siellä opintojen alaa, mutta nämä, joilla on välivuosia, niin he tietävät jo päästessään yliopistoon, mitä he haluavat, Aho sanoo.

Tutkimukseen haastateltiin noin 2300:aa vuonna 2005 valmistunutta opiskelijaa. Lisäksi tutkimus perustuu työantajille tehtyyn kyselyyn ja rekisteriaineistoon.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat