Suomi uhkaa menettää EU:n aluetuista kolmanneksen

EU-maiden on määrä päättää aluetuista marraskuussa pitkien neuvottelujen päätteeksi.

Aluekomissaari Johannes Hahn kertoo MTV3 Uutisten haastattelussa, että Itä-Suomelle olisi sittenkin luvassa tukea harvan asutuksen pohjalta myös jatkossa.

– Pitkät neuvottelut aluetuista ovat tulossa kulminaatiopisteeseen, kun EU-johtajat pyrkivät sopuun EU:n budjetista. Tässä yhteydessä ratkeaa, miten hyvin Suomen tavoitteet toteutuvat, toteaa erityisasiantuntija Jussi Yli-Lahti Suomen EU-edustustosta Brysselistä.

Yksi Suomen keskeisistä tavoitteista on turvata Itä- ja Pohjois-Suomen nauttima harvan asutuksen tuki. Komissio haluaa kuitenkin luokitella Itä-Suomen jatkossa uuteen välialue-kategoriaan. Tämä vaikuttaisi tukiperusteisiin ja aiheuttaisi myös sen, että Itä-Suomi ei enää voisi saada tukea vähäisen asukasmäärän perusteella.

EU:n aluekomissaari Johannes Hahn linjaa kuitenkin MTV3 Uutisten haastattelussa, että tuki olisi sittenkin mahdollinen.

– Laskemme tuen niin sanotun NUTS-jaon pohjalta. Jos alue on harvaan asuttu, ei ole väliä, onko se välialue vai sitä paremmin tai heikommin kehittynyt alue. Harvan asutuksen alueet määritellään asukasmäärän mukaan.

– Raja on nyt kahdeksan ihmistä neliökilometriä kohden. Ja sen pohjalta mitä tiedän Pohjois- ja Itä-Suomen osalta, ne varmasti täyttävät kriteerit, Hahn sanoo hymyillen.

EU-komissaarin kommentti kielii siitä, että Suomen neuvotteluviesti on kuultu ja Itä-Suomelle rakennetaan ainakin jonkinasteista turvaverkkoa. Itä-Suomen nauttima harvan asutuksen tukimäärä on ollut noin kymmenesosan kaikesta Suomen saamasta aluetuesta.

Tuki on ollut 35 euroa asukasta kohden, mutta komissio esittää sen laskemista 20 euroon.

Yhteensä EU jakaa aluetukea jäsenmailleen vuosittain 50 miljardin euron edestä. Summa vastaa suunnilleen Suomen budjettia. Suomi on saanut vuositasolla aluetukea noin 250 miljoona. Suomessa on laskettu että komission antama esitys tulevasta rahoituskaudesta veisi Suomen tuesta kolmanneksen.

– En voi kommentoida lukuja. Kaikki riippuu lopullisesta budjetista, kommentoi EU-komissaari Hahn.

Aluetuet ovat osa EU:n budjettia kuten maataloustuetkin. Jäsenmaat pyrkivät sopimaan niistä ja muusta yhteisestä rahankäytöstä vuosina 2014 - 2020 marraskuun huippukokouksessa. Edessä on useampi pitkien puukkojen yö, sillä jäsenmaiden kannat ovat kaukana toisistaan. Suomi ja muut nettomaksajamaat haluaisivat varata budjettiin vähemmän rahaa kuin nettosaajat sekä Euroopan parlamentti.

Lue myös:

    Uusimmat