Suomi pyrkii avaruusmarkkinoille: "Olemme tässäkin liian vaatimattomia"

Piensatelliiteista seuraava markkina Suomelle? 8:45

Avaruusalalla mukana olevan Reaktor-yhtiön johtaja Juha-Matti Liukkonen sanoo suomalaisten kärsivän avaruusbisneksessäkin liiasta vaatimattomuudesta, vaikka avaruusteknologiaa on kehitelty Suomessa jo pitkään.

– Suomalainen osaaminen on hämmästyttävän ei-tunnettua. Suomalaiset ovat vaatimatonta kansaa, emmekä ole pitäneet itsestämme ääntä, vaikka suomalaista teknologiaa on Jupiterin kuussa ja Marsin pinnalla. Suomalaista teknologiaa on lähdössä myös Venukseen. Se mitä täällä tehdään, on maailmanluokan osaamista, sanoo Liukkonen.

Reaktor tekee kaupallista yhteistyötä Aalto-yliopiston satelliittitiimin kanssa. Apulaisprofessori Jaan Praks Aalto-yliopistosta sanoo, että satelliitteja pystytään jatkossa tekemään entistä enemmän sarjatuotantona.

– Aiemmin jokainen satelliitti on tehty yksittäiskappaleena, joita on pitänyt testata hurjasti, koska avaruus on vaikea ympäristö. Tämä on pitänyt hinnan korkealla. Mutta nyt on päästy standardisoimaan enemmän, ja satelliittien hinta on pudonnut. Tulevaisuudessa satelliittien sarjatuotantoa voidaan jopa ulkoistaa, sanoo Praks.

Liukkosen mukaan Suomella on hyvät mahdollisuudet pärjätä avaruusbisneksessä.

– Suomi on hyvää keskikastia. Piensatelliittibuumia on maailmalla jonkun verran, ja Yhdysvallat on tässä kärkimaa. Euroopassa on moni maa mennyt mukaan. Suomikin on saamassa pian ensimmäisen piensatelliittinsa taivaalle. Suunnittelu ja tutkimus on meillä hyvää, eli lähtökohdat ovat hyvät.

Lue myös:

    Uusimmat