Suomi moninkertaistaa sotilaidensa määrän Malin EU-operaatiossa – koulutusoperaatio myös Mosambikissa valmisteilla

Suomalaisten sotilaiden määrää aiotaan kasvattaa 55:een EU:n sotilaallisen kriisinhallinnan koulutusoperaatiossa Malissa vuoden 2022 aikana. Jo tämän vuoden aikana määrä aiotaan kasvattaa 20 sotilaaseen.

Asiasta linjattiin tasavallan presidentin sekä ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan yhteisessä kokouksessa eli niin kutsutussa tp-utvassa.

Tällä hetkellä Suomi osallistuu operaatioon enintään 12 sotilaalla.

Sotilasmäärän kasvattamisesta pitää kuitenkin tehdä vielä erillinen päätös sen jälkeen, kun eduskuntaa on informoitu asiasta, kertoo ulkoministeriön poliittisen osaston osastopäällikön sijainen Tanja Jääskeläinen.

– Jos eduskunnasta saadaan vihreää valoa, asia menee valtioneuvoston käsittelyyn. Tasavallan presidentti sitten päättää asiasta valtioneuvoston esityksen pohjalta, hän sanoo.

Länsi-Afrikassa köyhällä ja epävakaalla Sahelin alueella sijaitseva Mali on kärsinyt jihadistien väkivallasta vuodesta 2012 lähtien, ja viime vuosina myös äärijärjestö Isis on kasvattanut vaikutusvaltaansa maassa.

Alun perin Malin pohjoisosasta Saharan autiomaasta alkaneet väkivaltaisuudet ovat levinneet myös maan eteläosiin sekä naapurimaihin Burkina Fasoon ja Nigeriin.

Tuhannet siviilit ja sotilaat ovat kuolleet jihadistiväkivallan takia, ja sadattuhannet ovat joutuneet jättämään kotinsa.

Mosambikin operaatioon osallistuminen vielä alkuvaiheessa

Tp-utva linjasi myös, että Suomi valmistautuu osallistumaan EU:n sotilaallisen kriisinhallinnan koulutusoperaatioon Mosambikissa. Tämä prosessi on kuitenkin Jääskeläisen mukaan paljon varhaisemmassa vaiheessa.

– Vielä ei ole tiedossa, millaisia tarpeita operaatioon tulee ja ovatko ne sellaisia, että Suomi voisi omia sotilaitaan tarjota, hän sanoo.

Tästä riippuu Jääskeläisen mukaan esimerkiksi se, kuinka paljon sotilaita Suomi voisi operaatioon lähettää.

– Malin osalta on siinä mielessä se etappi ylitetty, että tiedämme, mitä tehtäviä sinne on aukeamassa, ja olemme pystyneet haarukoimaan sopivia sotilaita niiden tehtävien täyttämiseksi.

Vuodesta 2017 asti Mosambikin pohjoisosassa Cabo Delgadon maakuntaa ovat piinanneet jihadistit, joilla on yhteyksiä äärijärjestö Isisiin. Maalla on ollut vaikeuksia taisteluissa jihadisteja vastaan, mutta aiemmin tässä kuussa Mosambikin ja Ruandan armeijat onnistuivat valtaamaan alueella keskeisen Mocimboa da Praian kaupungin.

Lue myös:

    Uusimmat