Suomi ja Portugali pelasivat 1-1-tasapelin jalkapallon Euroopan mestaruus -karsintaottelussa Helsingissä keskiviikkona. Portugali oli osapuolista hallitsevampi ensimmäisellä ja Suomi toisella puoliajalla.
Ottelun tasaisuutta kuvasi laukausten lukumäärä - kummallakin yhdeksän ja kummallakin kohti maalia neljä. Portugali voitti pallonhallintatilaston prosentein 55-45.
- Oli tavallaan pettymys, ettei pystytty puristamaan voittoa, siihen oli kaikki mahdollisuudet. Piste tyydyttää, mutta oli mahdollisuus ottaa kolme pistettä ja voitto. Venymisiä pitäisi saada, Suomen joukkueen kapteeni Jari Litmanen kertoi Canal +:n haastattelussa.
- Lähtökohta on se, että Portugali on yksi maailman parhaista joukkueista. Tämä ei missään nimessä ole huono tulos, Litmanen kuitenkin muistutti.
Suomi aloitti ja päätti hyvin
Suomen Sami Hyypiä hukkasi kuudennella ja seitsemännellä minuutilla loistavat maalipaikat. Hyypiä pääsi kummallakin kerralla puskemaan läheltä Portugalin maalia, mutta ensimmäisen kerralla hän puski maalin ohi ja toisella kerralla Portugalin maalivahti Ricardo torjui pallon.
Suomi meni 1-0-johtoon 22. minuutilla. Jari Litmanen ja Joonas Kolkka petasivat Jonatan Johanssonille maalipaikan ja tämä käytti tilaisuutensa Suomen hyödyksi siirtämällä Kolkan matalan keskityksen keskelle Portugalin maalin kattoon. Maali oli Johanssonille kaikkiaan 13:s maaottelutasolla.
Portugalin Cristiano Ronaldo laukoi 25. minuutilla niukasti Suomen maalin ohi. Ronaldo oli muutenkin ensimmäisellä puoliajalla Suomen kiusana potkaistuaan pari kertaa vaarallisen tuntuisesti.
Portugali tasoitti pelin 42. minuutilla 1-1:een. Nuno Gomes sai vapauttavan pystysyötön Decolta ja sijoitti pallon oikeaan alanurkkaan ohi vastaan tulleen Suomen maalivahdin Jussi Jääskeläisen.
Ensimmäinen jakso oli Portugalin pelillistä hallintaa. Suomi aloitti vahvasti, mutta Portugali pääsi jakson edetessä peliin mukaan yhä vahvemmin. Suomi joutui jakson loppupuolella selviin puolustusasemiin.
Toisella puoliajalla Portugali joutui vajaalle 54. minuutilla, kun Ricardo Costa sai toisen kerran varoituksen ja joutui itävaltalaisen erotuomarin Konrad Plautzin ulosajamaksi.
Costan ulosajoa seuranneesta vapaapotkusta Petri Pasanen laukoi yli 30 metristä pallon vähän Portugalin maalin ohi.
Suomi sai hyvän otteen pelistä Costan ulosajon jälkeen. Suomen onnistui pitää palloa ja rakennella hyökkäyksiään Portugalin vetäydyttyä suojelemaan enemmän omaa maaliaan.
Tunnin pelin kohdalla Pasanen pelasi vetopaikan Teemu Tainiolle, jonka hyvästä paikasta ampuman kovan kudin Ricardo kuitenkin torjui.
Hyypiä pääsi 74. minuutilla puskemaan Litmasen antaman vapaapotkun, mutta hänen ohjauksensa suuntautui ohi Portugalin maalin. Litmanen puolestaan laukoi 83. minuutilla vasemmalta sivustalta 20 metristä vapaapotkun, jonka Ricardo torjui kulmapotkuksi.
Lopussa Portugali näkyi tyytyvän tasatilanteeseen keskittyen ottamaan Suomen hyökkäykset vastaan. Toinen jakso kulki Suomen tahdissa, mutta pitkiä painostuskausia Portugalin maalipäätyyn ei Suomi onnistunut luomaan.
Suomen avauskokoonpano ennallaan
Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Roy Hodgson luotti keskiviikon Portugali-ottelussa Puolaa vastaan ottelun aloittaneisiin miehiin. Suomen avauskokoonpano oli täsmälleen sama kuin viime lauantaina Puolan Bydgoszczissa.
Ainoa Suomen tekemä kokoonpanomuutos oli Shefki Kuqin tulo vaihtopenkille Aki Riihilahden tilalle. Muutoin vaihtopelaajatkin olivat tuttuja Puola-pelistä.
Jalkapallo, EM-karsintaottelu, lohko A, Helsinki, keskiviikko:
Suomi - Portugali 1-1 (1-1)
22. Jonatan Johansson 1-0
42. Nuno Gomes 1-1
Ulosajo: 53. Ricardo Costa, Portugali
Suomi:
Jussi Jääskeläinen; Petri Pasanen, Hannu Tihinen, Sami Hyypiä, Toni Kallio; Teemu Tainio, Markus Heikkinen (v), Mika Väyrynen, Joonas Kolkka (82. Alexei Eremenko junior, v); Jari Litmanen (c, v); Jonatan Johansson (64. Shefki Kuqi).
Portugali:
Ricardo; Caneira, Ricardo Carvalho, Ricardo Costa (54. v+v=ua), Nuno Valente; Costinha (c), Petit (v); Cristiano Ronaldo, Deco (86. Tiago), Nani (57. Ricardo Rocha); Nuno Gomes (76. Joao Moutinho).
Erotuomari: Konrad Plautz, Itävalta.
Yleisöä: 38 015.
Jalkapallo, EM-karsinta:
Lohko A:
Suomi - Portugali 1-1 (1-1)
22. Jonatan Johansson 1-0
42. Nuno Gomes 1-1
Azerbaidzhan - Kazakstan 1-1 (1-1)
16. Andre Ladaga 1-0
36. Dimitri Bjakov 1-1
Armenia - Belgia 0-1 (0-1)
41. Daniel van Buyten 0-1
Puola - Serbia 1-1 (1-0)
30. Radoslaw Matusiak 1-0
71. Danko Lazovic 1-1
Sarjataulukko 6.9.:
Suomi 2 1 1 0 4-2 4 Serbia 2 1 1 0 2-1 4 Belgia 2 1 1 0 1-0 4 Kazakstan 2 0 2 0 1-1 2 Portugali 1 0 1 0 1-1 1 Azerbaidzhan 2 0 1 1 1-2 1 Puola 2 0 1 1 2-4 1 Armenia 1 0 0 1 0-1 0
Lohko B:
Ukraina - Georgia 3-2 (1-1)
31. Andrei Shevtshenko 1-0
37. Shota Arveladze 1-1
60. Georgi Demetradze 1-2
61. Ruslan Rotan 2-2
78. Andrei Rusol 3-2
Liettua - Skotlanti 1-2 (0-0)
46. Christian Dailly 0-1
62. Kenny Miller 0-2
85. Darias Miceika 1-2
Ranska - Italia 3-1 (2-1)
2. Sidney Govou 1-0
17. Thierry Henry 2-0
19. Alberto Gilardino 2-1
56. Sidney Govou 3-1
Sarjataulukko 6.9.:
Skotlanti 2 2 0 0 8- 1 6 Ranska 2 2 0 0 6- 1 6 Ukraina 1 1 0 0 3- 2 3 Georgia 3 1 0 2 8- 6 3 Liettua 2 0 1 1 2- 3 1 Italia 2 0 1 1 2- 4 1 Färsaaret 2 0 0 2 0-12 0
Lohko C:
Norja - Moldova 2-0 (0-0)
74. Fredrik Strömstad 1-0
79. Steffen Iversen 2-0
Turkki - Malta 2-0 (0-0)
56. Nihat Kahveci 1-0
77. Tuemer Metin 2-0
Bosnia ja Hertzegovina - Unkari 1-3 (0-1)
36. Szabolcs Huszti 0-1 rp.
47. Zoltan Gera 0-2
49. Pal Dardai 0-3
64. Zvjezdan Misimovic 1-3
Sarjataulukko 6.9.:
Norja 2 2 0 0 6-1 6 Turkki 1 1 0 0 2-0 3 Bosnia ja Hertzegovina 2 1 0 1 6-5 3 Kreikka 1 1 0 0 1-0 3 Unkari 2 1 0 1 4-5 3 Moldova 2 0 0 2 0-3 0 Malta 2 0 0 2 2-7 0
Lohko D:
San Marino - Saksa 0-13 (0-6)
12. Lukas Podolski 0-1
29. Bastian Schweinsteiger 0-2
30. Miroslav Klose 0-3
35. Michael Ballack 0-4
42. Lukas Podolski 0-5
45+1 Miroslav Klose 0-6
48. Bastian Schweinsteiger 0-7
64. Lukas Podolski 0-8
66. Thomas Hitzlsperger 0-9
70. Lukas Podolski 0-10
72. Thomas Hitzlsperger 0-11
87. Arne Friedrich
90. Bernd Schneider 0-13 rp.
Slovakia - Tshekki 0-3 (0-2)
10. Libor Sionko 0-1
21. Libor Sionko 0-2
57. Jan Koller 0-3
Sarjataulukko 6.9.:
Saksa 2 2 0 0 14- 0 6 Tshekki 2 2 0 0 5- 1 6 Slovakia 2 1 0 1 6- 4 3 Wales 1 0 0 1 1- 2 0 Irlanti 1 0 0 1 0- 1 0 Kypros 1 0 0 1 1- 6 0 San Marino 1 0 0 1 0-13 0
Lohko E:
Venäjä - Kroatia 0-0
Israel - Andorra 4-1 (3-0)
9. Yossi Benayon 1-0
11. Amit Ben Shushan 2-0
43. Shimon Gershon 3-0 rp.
69. Toto Tamuz 4-0
84. Julia Fernandez 4-1
Makedonia - Englanti 0-1 (0-0)
46. Peter Crouch 0-1
Sarjataulukko 6.9.:
Englanti 2 2 0 0 6-0 6 Israel 2 2 0 0 5-1 6 Makedonia 2 1 0 1 1-1 3 Kroatia 1 0 1 0 0-0 1 Venäjä 1 0 1 0 0-0 1 Viro 2 0 0 2 0-2 0 Andorra 2 0 0 2 1-9 0
Lohko F:
Ruotsi - Liechtenstein 3-1 (1-1)
1. Marcus Allbäck 1-0
28. Mario Frick 1-1
70. Marcus Allbäck 2-1
88. Markus Rosenberg 3-1
Islanti - Tanska 0-2 (0-2)
5. Dennis Rommedahl 0-1
33. Jon Dahl Tomasson 0-2
Pohjois-Irlanti - Espanja 3-2 (1-1)
14. Xavi 0-1
19. David Healy 1-1
52. David Villa 1-2
64. David Healy 2-2
79. David Healy 3-2
Sarjataulukko 6.9.:
Ruotsi 2 2 0 0 4-1 6 Tanska 1 1 0 0 2-0 3 Islanti 2 1 0 1 3-2 3 Pohjois-Irlanti 2 1 0 1 3-5 3 Espanja 2 1 0 1 6-3 3 Latvia 1 0 0 1 0-1 0 Liechtenstein 2 0 0 2 1-7 0
Lohko G:
Albania - Romania 0-2 (0-0)
65. Nicolae Dica 0-1
75. Adrian Mutu 0-2 rp.
Bulgaria - Slovenia 3-0 (0-0)
58. Valeri Bojinov 1-0
72. Martin Petrov 2-0
81. Dimitar Telkiyski 3-0
Hollanti - Valko-Venäjä 3-0 (1-0)
32. Robin van Persie 1-0
78. Robin Van Persie 2-0
90+1 Dirk Kuyt 3-0
Sarjataulukko 6.9.:
Hollanti 2 2 0 0 4-0 6 Bulgaria 2 1 1 0 5-2 4 Romania 2 1 1 0 4-2 4 Albania 2 0 1 1 2-4 1 Valko-Venäjä 2 0 1 1 2-5 1 Luxemburg 1 0 0 1 0-1 0 Slovenia 1 0 0 1 0-3 0
(MTV3)
Lue myös:
Tasapeli Portugalia vastaan tyydytti vain osin suomalaisia
Hodgson: Kovalla työllä hyvä tulos
Portugalin Scolari tyytyväinen Suomi-tasapeliin