Mainos

Suomi etsintäkuulutti miehen lapsen hyväksikäytöstä, jäi kiinni Meksikon rajalla – KRP: Epäillyn nappaaminen näin kaukaa "ei ole jokaviikkoista"

Keskusrikospoliisi kertoo, että poliisi ei ole ainakaan sen mukaan tiedottanut aiemmin guatemalalaismiehestä, joka on epäiltynä raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Asian esitutkinta on jo päättynyt ja asia siirtynyt käsiteltäväksi syyttäjälle.

Rikokset eivät liity toisiinsa, vaan miehen epäillään syyllistyneen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön vuonna 2016 ja raiskaukseen vuonna 2017.

36-vuotias mies jäi kiinni Yhdysvaltain ja Meksikon rajalla lähellä Dulzuraa. Hän kuului viiden miehen ryhmään, jotka lähtivät pakenemaan huomattuaan viranomaiset.

Interpol oli etsintäkuuluttanut miehen Suomen pyynnöstä. Nyt hän on pidätettynä, ja odottaa mahdollista luovutusta Suomeen.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Times of San Diego -lehti ja Suomessa ensimmäisenä Yle.

Rikoskomisario Minna Laukka KRP:stä kertoo, että näin pitkän välimatkan takaa tehtävät luovutuspyynnöt ovat harvinaisempia.

– Ei se jokaviikkoista ole. Enemmän tulee pyyntöjä tähän lähialueelle, hän kertoo.

Korjattu kello 13.27, miestä ei epäillä lapsen raiskauksesta vaan lapsen hyväksikäytöstä.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja