Itsemurhaajan katsottiin keskiajalla rikkoneen tappamisen kieltävää viidettä käskyä.
Maaliskuussa 1822 Ahvenanmaan Föglössä valkoisiin pukeutunut Gustava Johansdotter saapui pappi seuranaan mestauspaikalle suuren ihmisjoukon saattelemana. Hänet oli tuomittu kuolemaan lapsenmurhasta.
Protokollan mukaisesti pyöveli hakkasi ensin irti kuolemaantuomitun oikean käden. Kaulaan tarkoitettu isku meni ensin ohi, mutta toinen osui. Kaulavaltimon katketessa lavalle juoksi epileptikko muki kädessään. Vouti esti kuitenkin tämän aikeen.
Esimerkki osoittaa, kuinka varsinkin nuorena ja terveenä mestattujen vereen ja ruumiinjäseniin uskottiin jääneen elinvoimaa, jonka ajateltiin olevan siirrettävissä eläviin. Lämpimänä nautitun ihmisveren uskottiin parantavan epilepsian.
Gustava Johansdotterista tuli viimeinen Suomessa rauhan aikana teloitettu nainen.
Rauhan aikana viimeinen teloitettu mies oli puolestaan suonenjokelainen Tahvo Putkonen, joka mestattiin pikaistuksissa tehdystä taposta vuonna 1825.
Viimeiset kuolemantuomiot pantiin meillä toimeen syyskuussa 1944. Lainmuutos 1949 rajoitti kuolemanrangaistuksen käytettäväksi vain sotilasrikoksiin maan ollessa sotatilassa, ja viimein vuonna 1972 kuolemanrangaistus poistettiin koko rangaistusjärjestelmästä.
Suhtautumisesta kuolemaan kertoo Gaudeamuksen uutuusteos Suomalaisen kuoleman historia, jonka ovat toimittaneet Ilona Pajari, Jussi Jalonen, Riikka Miettinen ja Kirsi Kanerva.