Suomesta rakkautta etsivä turkkilainen maajussi-Sinan myöntää: "Suomalaiset naiset voivat olla haastavia"

Turkkilainen maajussi-Sinan puhuu perhehaaveistaan 1:49
Maajussi-Sinan kertoo perhehaaveistaan.

Sinan kiinnittää huomionsa naisessa ensimmäisenä pukeutumiseen ja eleisiin.

Turkkilainen tekstiiliyrittäjä Sinan, 50, asuu Izmirissä, joka on Turkin kolmanneksi suurin kaupunki. Maajussille morsian maailmalla -ohjelmaan osallistuva maajussi on joskus asunut muutaman vuoden Suomessa ja hänellä on täällä hyviä ystäviä.

– Pidän kovasti Suomesta ja suomalaisista, ja siksi halusin tähän mukaan. Minulla on Suomesta hyviä muistoja ja halusin tehdä vielä yhden muiston lisää. Ystäväni kuuli ohjelmasta ja kertoi siitä minulle. Halusin tarttua tilaisuuteen, Sinan kertoi MTV Uutisille ohjelman mediatilaisuudessa 14. maaliskuuta.

Ohjelman toinen kausi alkaa 13. huhtikuuta.

Sinan työskentelee päivisin perheyrityksessä, joka valmistaa ja myy vaatteita islamilaisille naisille. Sen lisäksi hän huolehtii iäkkäistä vanhemmistaan ja hoitaa isänsä sukutilaa kaupungin laitamilla. 

Sinanin ystävät kiusoittelivat häntä ohjelmaan osallistumisesta ja vitsailivat siitä.

– He kuitenkin sanoivat teon olleen rohkea ja onnittelivat. Perheeni yllättyi, ja selvitin heille kaksi päivää, mistä tässä on oikein kyse. He halusivat kaikki yksityiskohdat.

Sinan on tapaillut joskus suomalaisia naisia, mutta seurustelu heidän kanssaan ei ole kestänyt pitkään. Yrittäjän mielestä suomalaisten kanssa on kuitenkin helppo kommunikoida.

– Suomalaiset naiset tosin voivat olla haastavia, eikä heidän kanssaan ole alkuun helppoa tulla toimeen. Pidän kuitenkin siitä, miten he luottavat itseensä ja omaan dominointiinsa. Suomalaiset naiset pitävät rehellisistä miehistä, koska ovat rehellisiä itsekin.

Maajussit tapasivatkin puolisoehdokkaansa ensimmäistä kertaa hyvin suomalaisissa maisemissa, eli Lapissa.

– Sormeni jäätyivät kirjaimellisesti kolme kertaa. En odottanut sitä. Lappi oli muutenkin suuri yllätys, Sinan palasi muistoissaan pohjoisiin maisemiin.

Ensimmäisenä Sinan kiinnittää naisessa huomiota hänen pukeutumiseensa ja eleisiin. Jos nainen on kuin robotti, niin Sinan ei syty.

– Lisäksi hänen täytyy olla perillä, mitä maailmassa ja hänen kotimaassaan tapahtuu, eikä puhua vain itsestään. Tiedän tavanneeni sen oikean siitä tavasta, miten puhumme, hänen naurustaan ja tavasta, miten tulemme toimeen.

Sinan voisi lähteä unelmatreffeille veneelle, jossa häntä ja treffikumppania odottaisi illallinen. Turkissa on myös paljon viinitiloja, joissa on ravintoloita, joten Sinan voisi viedä deittinsä myös viinitilalle.

Maajussille morsian maailmalla alkaa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla to 13.4. klo 21. Ohjelma on katsottavissa myös C Moressa.

Lue myös:

    Uusimmat