Suomessa vietetään kansallista puunhalausviikkoa – videolla asiantuntija näyttää, kuinka puita halataan oikein

Nyt käynnistyi puunhalausviikko. Mistä on kyse? 4:55
Nyt käynnistyi puunhalausviikko. Mistä on kyse?

Suomessa vietetään parhaillaan kansallista puunhalausviikkoa, jonka tarkoituksena on kannustaa ihmisiä halaamaan puita sekä osoittamaan arvostusta ympäristölle. 

Puunhalauksella väitetään olevan positiivisia vaikutuksia henkiseen hyvinvointiin, ja sen kerrotaan myös auttavan ihmisiä rauhoittumaan. 

Viiden jälkeen -ohjelmassa perehdyttiin maanantaina viime vuosina suosiota kasvattaneeseen ilmiöön. 

– Luonnon terveysvaikutuksia on viime vuosina tutkittu aika paljonkin. Jopa vartin ulkoilu lähimetsässä laskee pulssia ja vähentää stressiä, Viherympäristöliiton arboristi Sami Kiema toteaa. 

– Kyllä puita kannattaa halailla ja muutenkin liikkua paljon viheralueilla. 

Kiema kertoo, että puista on ihmisille valtavasti hyötyä. 

– Puut käsittelevät hule- ja sadevesiä meidän puolestamme, varjostavat helteellä ja tasaavat tuulia tiiviissä kaupunkirakenteessa. 

– Näiden lisäksi voidaan mainita myös viihtyvyys. Sitäkin on tutkittu, että pelkästään ikkunasta avautuva metsämaisema auttaa ihmistä rauhoittumaan. 

Ihmisten lisäksi puut ovat tärkeitä myös luonnon monimuotoisuuden säilyttämiselle, sekä lukuisille muille eläimille ja eliöille. 

Puunhalausviikkoa vietetään nyt Suomessa kuudennetta kertaa. 

Katso videolta Kieman ohjeet puiden halaamiseen. 

Lue myös:

    Uusimmat