Suomessa todettu omikronvariantin aiheuttama koronatartunta – tartunnan saaneella kaksi rokotetta

Tästä syystä omikronvariantti on täysin poikkeuksellinen –"Pinta muuttunut huomattavasti" 0:50
Katso video: Tästä syystä omikronvariantti on täysin poikkeuksellinen – "Pinta muuttunut huomattavasti"

Suomessa yhdellä ihmisellä on todettu omikronvirusmuunnoksen aiheuttama koronavirustartunta. Asiasta kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). 

Kyseessä on ensimmäinen omikrontartunta Suomessa.

Ensimmäisen omikrontartunnan saanut on helsinkiläinen, jonka oireet ovat lievät. Hän on saanut kaksi rokotetta. Altistuneina ovat vain hänen perheenjäsenet.

Asiasta tiedottaa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS).

Tartunnan saanut oli palannut Ruotsista. Myös muilla samaan seurueeseen kuuluvilla on jo todettu koronatartuntoja. Heidän tartuntojaan ei ole vielä varmistettu variantin aiheuttamiksi. Muut henkilön kanssa lähikontaktissa olleet on tavoitettu ja ohjattu testiin. Lähikontaktissa olleita henkilöitä on kuusi. Kontaktit tartunnan saaneeseen ovat olleet lyhyitä ja kaikissa tilanteissa maskit ovat olleet käytössä.

Varsinais-Suomessa kaksi varsin varmaa omikronepäilyä

Paikalliset viranomaiset kartoittavat altistuneita ja tekevät torjuntatoimia Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin sekä Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueilla.

HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen kommentoi Suomen ensimmäistä omikrontartuntaa 0:34
Näin HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen kommentoi Suomen ensimmäistä omikrontartuntaa MTV Uutiset Livelle.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin mukaan alueella epäillään kahta omikronvariantin aiheuttamaa koronatartuntaa. Tartunnan saaneet ovat lieväoireisia eivätkä ole tarvinneet sairaalahoitoa.

–  On hyvin todennäköistä, että kyseessä on omikronvariantti, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä sanoi tiedotteessa.

THL:n ohjestuksen mukaan omikronvirusmuunnoksen leviämistä voi torjua kuten muitakin koronavirusmuunnoksia: Huolehdi suositusten mukaisesta rokotesuojasta, hyvästä käsi- ja maskihygieniasta sekä turvaväleistä. Jos saat oireita, pysy kotona ja mene tarvittaessa koronatestiin.

THL:n Salminen: Omikronin vaikutuksia on lähes mahdoton ennustaa – tutkimuksissa menee vielä kuukausia 4:09
THL:n Salminen: Omikronin vaikutuksia on lähes mahdoton ennustaa – tutkimuksissa menee vielä kuukausia (julkaistu 27.11.)

Artikkeli päivittyy.

Lue myös:

    Uusimmat