Suomessa on noin 400 rikoksen tehnyttä, jotka on määrätty tahdosta riippumattomaan hoitoon. Tämä tarkoittaa sitä, että henkilön todellisuudentaju on heikentynyt mielisairauden asteelle, hänen tilansa joko huononisi tai aiheuttaisi vaaraa ilman hoitoa ja muut mielenterveyspalvelut eivät hänelle sovellu.
Oikeuspsykiatrian dosentti Hanna Putkonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta kertoo Huomenta Suomen haastattelussa, että ensimmäinen askel itselleen tai muille vaaraksi epäillyn ihmisen kohtaamisessa on avun ja tuen tarjoaminen. Hän pitää sitä helpommin vastaanotettavana kuin tavan, jossa viranomainen vain ”puuttuisi” ihmisen elämään.
Vastaavasti läheisestään huolissaan olevan tulisi ensisijaisesti keskustella henkilön kanssa avun tarpeesta ja tarvittaessa olla tukena esimerkiksi hoidon hankkimisessa.
Yhteys mielenterveyspalveluihin
Aina omat voimat eivät kuitenkaan riitä, ja tällöin Putkonen kehottaa olemaan yhteydessä viranomaisiin, kuten paikkakunnan mielenterveyspalveluihin. Tarvittaessa apu voi tulla henkilön itsensä luo.
Jos taas väkivaltaa on jo tapahtunut tai melkein tapahtunut, kehottaa Putkonen ottamaan yhteyden poliisiin.
Jos tietoon tulee riski henkilön mahdollisesta vaarasta itselleen tai muille, tarkasteltavaksi tulee miten hyvin nämä riskit ovat hallinnassa ja millaista hoitoa on syytä antaa väkivaltariskin minimoimiseksi.
– Jossain vaiheessa voi olla, etteivät muut mielenterveyspalvelut riitä, ja on oltava turvassa sairaalassa oman ja muiden turvallisuuden takia.
Avohoidossa ei kyse säästöistä
Putkonen ei niele väitettä, jonka mukaan avohoidon yleistymisessä olisi kyse säästöjen hakemisessa. Vaikka talous ohjaa paljon päätöksentekoa, on avohoito monesti myös toimivin valinta.
– Avohoitoa on kehitetty paljon viime vuosikymmeninä. Ihmisillä on parempi kotona kuin laitoshoidossa, hän sanoo.
Hänen mukaansa vanhastaan laitos- ja järjestelmäkeskeistä hoitojärjestelmää on kehitetty ihmiskeskeisemmäksi ja potilasehtoiseksi, mitä hän pitää positiivisena kehityksenä.