Suomessa ei ole koskaan syntynyt näin vähän lapsia – katso havainnollistava grafiikka synnytystilastoista!

Syntyvyys alhaisempaa kuin koskaan aiemmin 1:23

Syntyvyys on alempana kuin koskaan mittaushistorian aikana, kertoo THL.

Alkuvuoden tietojen perusteella tänä vuonna syntyvien määrä on jäämässä alle 50 000:n vauvan, kun vielä vuosikymmenen alussa Suomessa syntyi yli 60 000 lasta.

Vuonna 2017 Suomessa syntyi vajaa 51 000 lasta, mikä on 5 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

2000-luvun alun kasvanut syntyvyys kääntyi laskuun vuonna 2010, siitä lähtien syntyvyystilastot ovat lasketelleet alamäkeä kohti historiallisen matalia lukuja.

Lapset hankitaan jatkuvasti aiempaa myöhemmin ja synnyttäjien keski-ikä nousi viime vuonna jo lähes 31 vuoteen. Yli 35-vuotiaita synnyttäjistä oli jo useampi kuin joka viides.

Lähes kaikki synnyttäjät käyttivät jonkinlaista kivunlievitystä. Suosituimpia olivat ilokaasu ja epiduraali, joihin kumpaankin turvautui noin puolet synnyttäjistä.

Raskauden aikana tupakoivien määrä on puolestaan laskenut 12,5 prosenttiin.

Synnytysten vähentymisten ja keskitysten vuoksi myös synnytyssairaaloiden määrä on laskussa. Synnytyssairaaloita on tällä hetkellä 24, kun vuonna 1991 niitä oli kaksinkertainen määrä.

Lue myös:

    Uusimmat