Suomen Ukrainan suurlähettilään Päivi Laineen mukaan tilanne Ukrainassa on sellainen, että mitä tahansa voi tapahtua milloin tahansa. Myös sotaan on suurlähetystössä varauduttu.
Suurlähettiläs Laine vahvisti aikaisemmin MTV Uutisille, että osa Suomen Ukrainan suurlähetystön henkilöstöstä kotiutetaan.
– Kotiuttamiset ovat jo lähteneet käyntiin. Ihmiset pystyvät vielä palaamaan lentoteitse. Osa on jo lähtenyt matkaan. Tilanne on viime päivinä ollut hyvin kireä, eikä helpotusta ole näkynyt. Jos pahin tapahtuu, niin meillä on täällä silloin mahdollisimman pieni porukka, joka täytyy saada kotiin, Laine sanoo MTV Uutisille.
Suomen suurlähetystö Ukrainassa pysyy siis yhä auki, mutta jatkossa sen seinien sisällä panostetaan ydintoimiin.
– Keskitytään suomalaisten auttamiseen pois maasta, Laine kertoo.
Lue myös: Valkoisen talon turvallisuusneuvonantaja kommentoi huhuja, joiden mukaan Venäjä hyökkää Ukrainaan keskiviikkona: ”Ikkuna on auki”
Viime aikoina suurlähetystössä on tehty yhdenlaista suursiivousta.
– Me katsomme, ettei jää mitään materiaalia ja papereita lähetystöön, jos lähetystö joudutaan kokonaan jättämään. Vaikka suomalaiset joutuisivat poistumaan, niin meillä on paikallista henkilökuntaa, joka pystyy ylläpitämään lähetystön olemassaoloa, Laine kertoo.

