Suomen turvallisuus

Pitkän linjan diplomaatti Jukka Valtasaari on nimennyt kirjansa lakonisesti "Suomen turvallisuus" - lukijan on sitten pääteltävä, pitäisikö meidän tämän turvallisuuden edistämiseksi liittyä Natoon vai eikö pitäisi. Tehtiinpä niin tai näin, Valtasaaren mukaan eduskunnan on äänestettävä mahdollisesta hallituksen esityksestä ja kansa päättää sen jälkeen mahdollisessa kansanäänestyksessä asiasta.

Mutta kun turvallisuudesta puhutaan, kyse ei ole vain yhdestä järjestöstä vaan koko Euroopan ideasta, Valtaasaari muistuttaa. Hänen mukaansa maailman turvallisuuspoliittinen tilanne on harvinaisen sekava ainakin sellaisten ihmisten näkökulmasta, jotka etsivät järjestystä.

Järjestystä ja Euroopan ideaa on hyvä etsiä katsomalla ensin historiaan. Valtasaaren kirja onkin eräänlainen turvallisuuspoliittisen lähihistorian oppikirja. Hän aloittaa ajankohtaisesti Krimin tapahtumista ja muistuttaa, että Neuvostoliitto oli ETYK-prosessin vankka tukija muuttumattomine rajoineen. Maan hajoamisen myötä länsi ja itä yrittivät katsoa tulevaisuuteen "kumppaneina". Muun muassa Krimin myötä tämä ETYK-maailma mutta myös "kumppanuus" ovat haudattuja ajatuksia. Lyhyesti sanottuna eräänlainen kylmän sodan versio on palannut agendalle.

Historiakatsauksessaan Valtasaari käy läpi "lännen luomisen" toisen maailmansodan jälkeen, Naton perustamisen, kylmän sodan, liennytyksen ja Ranskan-Saksan-akselin. Sitten seuraa Suomen lähihistorian kertaus siitä, kuinka Suomi teki omat ratkaisunsa Neuvostoliiton naapurissa.

Lähemmästä historiasta Valtaasari tuo esille Balkanin tuoreet sodat, jotka vain Nato pystyi lopettamaan. Sotien seurauksena Nato otti Valtasaaren mukaan sillanrakentajan tehtävät perustamalla Nato-kumppanuuten perustuvat IFOR-joukot, joissa oli mukana myös venäläisiä. Sodasta siirryttiin kriisinhallintaan. Itä-Euroopan maita hyväksyttiin Naton uusiksi jäseniksi.

Valtasaaren mukaan jälkikäteen ajatellen Suomen liittyminen Natoon tuolloin 1997 olisi ollut helppo juttu, mutta meillä ja Ruotsissa ajateltiin, että olemme turvallisuuden tuottajia emmekä sen kuluttujia, kuten itäeurooppalaiset maat. Jos nyt oikein ymmärsin, Valtasaari katuu, että näin meneteltiin. Hän selittää, että Lipposen hallituksella ei ollut niin paljon poliittista pääomaa, että Suomi olisi voinut liittyä sekä Natoon että EMU:un (siis eurojärjestelmään). Valtasaaren mukaan vain yhteen oli mahdollisuus ja se oli euro.

Euroopan idea - joka Valtasaaren mukaan on tällä hetkellä hieman hakusessa - oli vielä varsin selkeä Suomen liittyessä EU:hun vuonna 1995. Rautaesirippu oli poissa ja Venäjän ja muun Euroopan (ja USA:n välillä) vallitsi tietynlainen kumppanuus, lamakin näytti jäävän taakse. Valtasaari kehuu Lipposen hallituksia, jotka veivät Suomea EU:n ytimeen. Euroopan idean kruunasi eräällä tavalla yhteinen raha.

Sittemmin idea alkoi rapistua. WTC-hyökkäys oli yksi vedenjakaja, sillä etenkin sitä seurannut Irakin sota hajaannutti lännen sodan kannattajiin ja vastustajiin. Myös Suomi alkoi kulkea eri reittejä lännen kanssa - esimerkkinä Valtasaarella on Libyan pommitukset 2011, joihin Suomi ei osallistunut. Vuoden 2008 finanssikriisi Kreikkoineen rapautti entisestään Euroopan yhtenäisyyttä, sittemmin riideltiin Venäjän sanktioista.

Valtasaaren johtopäätös on, että kohtuullisen harmonisesta kaudesta on siirrytty jälleen sumeaan kauteen. Hänen mukaansa Suomen turvallisuuspoliittinen horisontti on hämärtynyt hyvää vauhtia. Valtasaari kritisoi suomalaisia poliitikkoja, jotka eivät oikein halua nähdä maailman muuttumista. On helpompi sanoa aina ei uudistuksille. Suurin ei näyttää Valtasaaren mukaan olevan viime hallitusohjelmaan kirjattu "ei Natolle".

Olipa Naton kannattaja tai vastustaja, tämä kirja kannattaa kyllä lukea. Diplomatian kentällä pitkään ollut Valtasaari osaa analysoida maailman muutosta sivistyneesti ja pitkiä linjoja katsellen. On myös hauska lukea tekstiä, jossa kirjoittajan paheksumat asiat on puettu hienoihin diplomaattisiin sanakäänteisiin. Olisin toivonut, että Valtasaari olisi myös hieman hahmottanut, miltä Suomi näyttäisi Nato-jäsenenä. Nyt kirjasta saa kuvan, että Natoon liittyminen on meille eräänlainen diplomatian päätepiste, "historian loppu".

Pertti Nyberg

Kirjoittaja on uutistuottaja MTV Uutisissa