Suomen todennäköinen viestihiihtäjä myhäili: "Joni on myös saatu hyvään kuntoon. Herkullinen tilanne"

Pohti SkiTeamin Joni Mäki ja Puijon Hiihtoseuran Perttu Hyvärinen kävivät tiistaina ankaran taistelun maastohiihdon Suomen cupin kilpailun voitosta Vantaan Hakunilassa. Mäki oli vahvempi sekunnin erolla 10 kilometrin vapaalla, mutta kaksikon ajatukset ovat jo helmikuun Pekingin olympialaisissa.

– Tämä kova kisa valmisti hyvin Pekingiin. Sain ehjän suorituksen, ja sitä lähdin hakemaan. Kyllä tämä ratakin suosi minun vahvuuksia, Mäki tuumi.

Mäki ei palautunut odotetulla tavalla lokakuun korkeanpaikan leiriltä, joka järjestettiin Italian Val Senalesissa. Hän toipui maailmancupin alkuun mennessä ja oli Rukan perinteisen sprintissä kuudes. Sen jälkeen sairastelut sotkivat suunnitelmia, joten hän joutui tekemään kompromisseja harjoittelussa.

Hakunilassa miehet kiersivät neljästi 2,5 kilometrin reitin. Mäki ei osallistu keskiviikon viestiin vaan sai tiistaina tarvittavan.

– Vire on mennyt eteenpäin. Keuhkot alkavat olla siinä kunnossa, että pystyy kuljettamaan ilmaa edestakaisin. Lopussakin jaksoin painaa paremmin. Kolmannen kierroksen lopussa aukesi ja alkoi kulkea paremmin.

Hyvärinen hiihti sokkona

Mäki, Hyvärinen, Ristomatti Hakola ja Iivo Niskanen muodostanevat Suomen miesten viestikvartetin olympialaisissa.

– Kahden kärki oli oikea viestiä ajatellen. Joni on myös saatu hyvään kuntoon. Herkullinen tilanne, Hyvärinen rupatteli.

Hyvärisen kausi on ollut tukkoinen, mutta Tour de Skillä hän säväytti Val di Fiemmen perinteisen yhteislähdön 11. sijalla. Hyvärinen ja Mäki eivät osallistu olympialaisiin valmistavalle korkeanpaikan leirille Seiser Almissa.

– Olen ollut harjoituskaudella ja kisakaudella noin kolme kuukautta korkealla. Olen sopeutunut sinne ok. Uskon, että kahdeksan vuorokautta Pekingissä riittää korkealle ja aikaeroon sopeutumiseen, Hyvärinen suunnitteli.

Hänen kauteensa on mahtunut esimerkiksi ruokamyrkytys, mutta kisakunto on nousussa oikeaan aikaan. Korkeanpaikan leirille hän jätti lähtemättä myös siksi, että saa kilpailla ja tehdä kovia harjoituksia Suomessa.

– Vire nousee, kun saa tehtyä kovia repäisyjä. Nyt oli ok veto, mutta en saanut yhtään väliaikaa. Meni vähän sokkona. Olisi ollut kiva tietää, että on noin tiukka kisa, Hyvärinen viittasi sekuntitaisteluun.

Vuorela varamiehenä

Jämin Jänteen Lauri Lepistö ylsi kolmanneksi sekunnin kymmenyksen erolla seuratoveriinsa Markus Vuorelaan. Lepistö hävisi voittajalle 12,5 sekuntia.

Lepistöä ei valittu olympialaisiin, ja hän harmitteli Ranskan ja Slovenian maailmancupien perumista. Näyttöpaikat lipesivät pois.

– Olisi helpompi hyväksyä, jos olisin päässyt antamaan näytöt.

Vuorelan jalka murtui lokakuussa ja toi mustia pilviä kauteen. Hän on varamiehenä olympialaisiin ja tekee terveysseurantaa kisoihin lähtevien tavoin.

– Tiesin, että ehdin kuntoutua olympialaisiin mennessä, mutta ehdinkö antaa näyttöjä ajoissa. Mieli on ollut maassa muutaman päivän.

Lue myös:

    Uusimmat