Suomen rikkaimmalta mieheltä Antti Herliniltä vietiin huippukallis haulikko – poliisi löysi arvoaseen United Brotherhood -pomon asevarastosta

0:51
Katso videolta, millaisia aseita United Brotherhood oli hankkinut ja miten järjestö oli selvitellyt arvoaseiden hintaa.

Suomen rikkaimpana henkilönä ja Kone Oyj:n hallituksen puheenjohtajana tunnetulta Antti Herliniltä viedyt arvoaseet päätyivät United Brotherhoodin haltuun, selviää käräjäoikeuden ja poliisin asiakirjoista.

Herliniltä anastettiin Kirkkonummella kesällä 2015 joukko arvokkaita ampuma-aseita, joukossa muun muassa Krieghoff-merkkinen drillinki sekä Arrieta ja Holland & Holland -merkkiset haulikot. Aseet löytyivät United Brotherhoodin jäseniin kohdistuneiden kotietsintöjen yhteydessä.

Poliisi on aiemmin tiedottanut yhden tutkinnan yhteydessä löytyneen metsästyshaulikon arvoksi yli 100 000 euroa. MTV Uutisten tietojen mukaan kyse on Holland & Holland -merkkisestä haulikosta. Aseen arvosta oli tietoinen ilmeisesti myös United Brotherhood, sillä poliisikuulusteluissa käytiin läpi United Brotherhoodin johtajana pidetyn Tero Holopaisen kännykästä löytyneitä kuvankaappauksia kyseisten aseiden arvosta.

Aseet löydettiin kätkettynä Loviisassa sijaitsevaan kiinteistöön, jossa niitä piti syyttäjän mukaan hallussaan eräs tapauksessa mies United Brotherhoodin johtajan toimeksiannosta. Aseet löytyivät kotietsinnässä vuonna 2019.

Suomen merkkihenkilöt asevarkaiden kohteina

Samassa yhteydessä paljastui, että järjestön haltuun oli päätynyt myös muita aseita, jotka oli viety myös muilta suomalaisilta merkkihenkilöiltä ja talousvaikuttajilta. Metsä Groupin entisenä toimitusjohtajana, Nordean hallituksen jäsenenä ja Outokummun hallituksen pääjohtajana tunnetulta Kari Jordanilta vietiin viime vuonna murron yhteydessä kaksi asekaappia täynnä erilaisia kivääreitä, haulikoita ja pistooleja. Myös näistä aseista valtaosa löytyi loviisalaiskiinteisöstä, mutta osa niistä jäi kateisiin.

Syyttäjän mukaan murtomiehet olivat vieneet asuinrakennuksesta pysäköintihallin yhteydessä olleesta varastokomerosta kaksi kokonaista asekaappia, jotka siirrettiin porraskärryillä pakettiautoon ja kuljetettiin eräälle huoltohallille murrettavaksi. Syyttäjä kuvailee tekoa suunnitelmallisesti, jossa tekijät olivat hankkineet tekoa varten muun muassa sorkkarautoja, rautakangen ja kengät. Aseita kaapissa oli yhteensä yli 20 kappaletta ja niiden yhteisarvo oli yli 100 000 euroa.

Rikollisten uhriksi joutui myös entinen Metsähallituksen puheenjohtaja, nykyään Fennovoiman ja MTK:n säätiön hallituksen puheenjohtajana toimiva Esa Härmälä. Häneltä anastettiin vuonna 2018 kaksi kivääriä ja haulikko, jotka takavarikoitiin Tuusulasta United Brotherhoodin kerhohuoneelta ja erään United Brotherhoodin alajengin jäsenen asunnosta.

Tutkinnanjohtaja: Aseet vieneet tiesivät, mistä saavat ostajan

United Brotherhood -tutkintaa johtanut Kimmo Sainio keskusrikospoliisista kertoo, että asemurtojen tekijöiksi syytetyt eivät ole jengin jäseniä, vaan hän kuvailee heitä anastuskeikkoja tehneeksi porukaksi. Tietoa ei ole siitä, olivatko kyseessä jonkinlaiset tilauskeikat, mutta miehet ilmeisesti tiesivät, että United Brotherhood on valmis aseita ostamaan.

Tutkinnassa jäi auki, oliko aseiden löytyminen murtokeikkojen yhteydessä sattumaa, vai oliko tekijöillä jotakin kautta tietoa siitä, keiltä aseita löytyy. Epäselväksi myös jäi, olivatko tunnetut suomalaisvaikuttajat valikoituneet uhreiksi sattumalta vai oliko tekijöillä tietoisuus siitä, kenen kiinteistöön he olivat tunkeutumassa.

United Brotherhood -tutkinnassa takavarikoitujen lukuisten kymmenien aseiden arvo on huomattavasti yli 200 000 euroa.

Tutkinnan yhteydessä löytyneet aseet ovat vain osa suurta vyyhtiä, jossa lähes 20 syytetylle vaaditaan rangaistuksia muun muassa huume- ja ampuma-aserikoksista osana rikollisryhmää. United Brotherhood ja sen alaisuudessa toimiva Bad Union määrättiin väliaikaiseen toimintakieltoon tämän vuoden alussa. Järjestöä vaaditaan lakkautettavaksi.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja