Suomen naisministereihin kohdistuu huolestuttavan paljon verkkohäirintää, kertoo Naton raportti – Sanna Marinilta tiukka viesti vihapuhujille: "Get over it"

Suomalaisiin naisministereihin kohdistuu runsaasti verkkohäirintää, kertoo Naton tuore raportti.

Nykyisen hallituksen naispuolisiin ministereihin kohdistuu paljon häirintää Twitterissä.

Sukupuolittuneella solvaamisella haukutaan niin hallituksen koronanhoitoa, maahanmuuttopolitiikkaa kuin EU-politiikkaakin.

– Tutkimus paljasti naisministereiden saavan internetissä osakseen huolestuttavan paljon sukupuolittunutta, seksististä ja misogynististä häirintää, raportissa todetaan.

Asiasta kerrotaan Naton raportissa, joka on laadittu Suomen valtionhallinnon ehdotuksesta.

Suomen virkamiehet ovat ehdottaneet teemaan liittyvää tutkimusta alunperin Juha Sipilän (kesk.) hallituksen aikana, eikä poliitikoilla ole ollut ehdotuksen kanssa tekemistä. Asiasta kertoo MTV Uutisille johtava viestintäasiantuntija Jussi Toivanen valtioneuvoston kansliasta.

Eniten häirintää kohdistui Sanna Mariniin

Naton strategisen viestinnän StratCom-yksikön laatimassa raportissa on käyty läpi suomalaisten ministerien Twitterissä kohtaamaa häirintää aikavälillä 12.3.–27.7.2020.

Tekoäly tunnisti aikaväliltä noin 25 000 ministereihin kohdistunutta ilmeisen häiritsevää Twitter-viestiä.

Ylivoimaisena ykkösenä oli pääministeri Sanna Marin (sd.), johon kohdistui yli kolmasosa häiritsevistä tviiteistä.

Pääministeri Marin on jo ehtinyt ottaa kantaa raporttiin.

– Kyllä, naiset johtavat hallitusta. Get over it, Marin kirjoittaa.

Marinin jälkeen eniten verkkohäirintää kohtasivat Maria Ohisalo (vihr.), Li Andersson (vas.) ja Katri Kulmuni (kesk.).

Miesministereihin kohdistettiin keskimäärin huomattavasti vähemmän häirintää.

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) joutui häirinnän keskiöön heinäkuun 2020 alussa, kun keskusrikospoliisin uutisoitiin epäilevän Haavistoa rikoksista al-Hol-jupakkaan liittyen.

"Hätkähdyttävän paljon seksististä kielenkäyttöä"

Raportin mukaan vain ani harvan vihatviitin takana oli botti – häiritseviä viestejä lähettelivät siis oikeat ihmiset. Tileistä enemmistö oli anonyymejä.

Aineistosta havaittiin jopa neljä "hyperaktiivista" käyttäjää, jotka lähettivät koko tutkimusjakson ajan keskimäärin yli yhden ministeriin kohdistuneen vihaviestin päivässä.

– Häirintä sisälsi hätkähdyttävän paljon seksististä sekä myös sopimatonta seksuaalista kielenkäyttöä. Vaikka löysimme paljon loukkaavia ja häiritseviä viestejä, fyysisen väkivallan uhkauksia emme havainneet, raportissa todetaan.

Noin 60-sivuisen raportin lopussa muistutetaan erikseen, ettei Suomi ole Naton jäsen.

Raportin toivotaan kuitenkin toimivan myös jäsenmaille muistutuksena siitä, ettei laajamittaisen vihaviestinnän takana ole välttämättä ulkomaista koordinoitua bottitoimintaa, vaan vihaa voivat levittää myös aidot kotimaiset käyttäjät.

Politico uutisoi aiheesta

Kansainvälisesti arvostetun Politico-lehden Euroopan-versio uutisoi raportista. Ensimmäisenä aiheesta suomeksi uutisoi Ilkka-Pohjalainen.

– Suomen naisjohtoisen hallituksen virkaanastuminen toi toivoa tasa-arvoisemmasta tulevaisuudesta. Valitettavasti se ei tapahdu internetissä, jutussa todetaan.

Lehti haastatteli juttuunsa vihreiden kansanedustajia Iiris Suomelaa ja Bella Forsgrénia

– Meillä Suomessa pitäisi olla parempi lainsäädäntö vihapuheeseen ja verkkohäirintään liittyen, Forsgrén sanoo Politicolle.

Juttua päivitetty kello 15.15. Lisätty tieto siitä, että raportti on tehty pääministerin kanslian pyynnöstä. Lisäksi lisätty maininta Ilkka-Pohjalaiseen liittyen. Juttua päivitetty kello 16.15. Täsmennetty valtiohallinnon pyyntöä koskevaa osiota.

Lue myös:

    Uusimmat