Punkstoo-tilin paljastukset henkisestä ja fyysisestä väkivallasta eivät yllättäneet tutkijaa: "Varmaan tulee muitakin tapauksia"

Punkstoo-ahdistelupaljastukset ravistelevat musiikkialaa 9:03
Katso videolta koko haastattelu

Viime päivinä Punkstoo-tilillä Instagramissa on julkaistu postauksia, joissa ihmiset ovat kertoneet kokeneensa rajua henkistä ja fyysistä väkivaltaa tuntemiensa artistien taholta. Asiasta keskusteltiin tänään Uutisaamussa.

Suomalaisessa mediassa uutisoitiin viikon vaihteessa laajasti Instagram-käyttäjästä nimeltä punkstoo, joka on julkaissut ihmisten hänelle laittamiaan viestejä liittyen etenkin seksuaaliseen häirintään ja väkivaltaan punk-kulttuurin piirissä.

Tiedossa ei ole, kuka tiliä pitää. Myös ihmisten kertomukset ovat anonyymeja. Julkaisuja on jo tehty useita kymmeniä.

Helsingin yliopiston tutkijatohtori Elina Seye kertoo tutustuneensa eilen Punkstoo-tilillä julkaistuihin kertomuksiin uutisoinnin myötä.

– Ei nyt ehkä yllätä hirveästi ja toisaalta ehkä vähän yllättää, että miksi juuri nyt ja miksi punk-piirit, joita pidetään aika tasa-arvoisena. Siihen ideologiaan kuuluu valtarakenteiden kyseenalaistaminen, Seye pohtii. 

Joukossa vakavia tapauksia 

Punkstoo-tilin julkaisujen perusteella punk rock-piireissä on ollut muun muassa pedofiliaa, väkivaltaa, huumaamista, uhkailua, rasismia, homofobiaa ja raiskauksia.

Tilillä kerrotut vakavimmat tapaukset vaikuttavat kohdistuvan muutamiin samoihin henkilöihin. Henkilöiden koko nimiä ei ole kerrottu viesteissä.

– Ehkä tulee uusia tapauksia samoihin henkilöihin liittyen ja varmaan tulee muitakin tapauksia, kun on tällainen anonyymi-kanava, johon voi tarinoita lähettää, Seye sanoo.

Hänen mukaansa on vaikea arvioida, kuinka laajaksi asia lopulta leviää.

– Tietysti se on aina surullista, kun näitä tapauksia tulee ilmi ja joukossa on ilmeisen vakavia tapauksia.

Seye ei kuitenkaan usko, että seksuaalinen häirintä olisi punk-piireissä suurempi ongelma kuin ylipäätään musiikkialalla.

Asioista uskalletaan puhua vasta myöhemmin 

Muusikkojen liiton vuonna 2018 tekemän kyselyn perusteella jopa noin 50 prosenttia naisvastaajista on joutuneet työtilanteissa seksuaalisen häirinnän kohteeksi.

Asioista saatetaan puhua julkisesti vasta vuosien jälkeen. Elina Seyen mukaan syitä on lukuisia.

– Siellä on uhrien häpeää, monet ovat heistä olleet ilmeisesti hyvin nuoria. Vasta aikuisena on ehkä ymmärretty, että kyse on seksuaalisesta hyväksikäytöstä. 

Seye pohtii tässä tilanteessa anonymiteetin liittyvän juurikin häpeäaspektiin. Uhrit eivät myöskään ilmeisesti ole julkisuuden henkilöitä, kuten elokuva-alalla käydyssä keskustelussa.

Tilanteisiin saattaa liittyä lisäksi uhkailua tai lahjontaa.

Myös seksuaalisen häirinnän tunnistaminen voi olla vaikeaa.

– Monissa tapauksissa ne ovat sillä rajoilla, että onko kyse rikoksesta vai onko se asiatonta käytöstä, johon yhteisön pitäisi jollain tavalla puuttua, Seye avaa.

Osa punkstoo-tilin julki tuoneista tapauksista saattavat olla jo rikosoikeudellisesti vanhentuneita.

---

Mikäli olet kokenut seksuaalista häirintää tai väkivaltaa, rikosuhripäivystys 116 006 palvelee kesällä suomeksi ma–pe klo 9–15 ja ruotsiksi klo 12–14. Puhelu on maksuton.

Raiskauskriisikeskus Tukinaisen kriisipäivystys seksuaalista väkivaltaa ja/tai hyväksikäyttöä kokeneille palvelee puhelinnumerossa 0800-97899.

Lue myös:

    Uusimmat