STT:n jututtamat asiantuntijat näkevät myös varjopuolia julkisen tilan lohkomisessa.
Saksassa on virinnyt keskustelua naisille ja sukupuolivähemmistöille varattujen osastojen perustamisesta Berliinin joukkoliikenteeseen seksuaalisen häirinnän ehkäisemiseksi.
Länsimaiden ulkopuolella naisten käyttöön varattuja osastoja on julkisessa liikenteessä useissa suurkaupungeissa, mutta Euroopassa ne olisivat poikkeus. Saksassa yksityinen junayhtiö kokeili naisille varattuja vaunuja kymmenisen vuotta sitten yhdellä junaosuudella maan kaakkoiskulmassa, mutta kokeilu lopetettiin pian.
Adressi naisille ja sukupuolivähemmistöille tarkoitetuista omista osastoista Berliinin julkisessa liikenteessä on kerännyt runsaat 24 000 allekirjoitusta. Sen teki keväällä laulaja ja aktivisti Alex Born, 35, koettuaan ja nähtyään itse useita kertoja seksuaalista häirintää Berliinin julkisessa liikenteessä. Hän toivoo, että naisille ja sukupuolivähemmistöille selkeästi merkityt osastot tekisivät matkustamisesta julkisella liikenteellä turvallisempaa etenkin yöaikaan.
Born esittää naisille ja sukupuolivähemmistöille varattujen osastojen perustamista niin metroihin, paikallisjuniin, raitiovaunuihin kuin busseihinkin. Osastot merkittäisiin selkeästi violeteilla istuimilla. Lisäksi julkiseen liikenteeseen tulisi julisteita, joissa muistutettaisiin suostumuksesta ja häirinnästä.
