Internetissä levisi kuva, jossa lapsenkasvoiset ministerit "leikkivät hallitusta". Sisäministeri Maria Ohisalo reagoi kuvaan kirjoittamalla tytöttelystä. Pääministeri Sanna Marin taas mainosti Plan Suomen kampanjaa, johon hän ottaa osaa ensi viikolla. Lopulta tietysti myös oppositio nuorennettiin.
Viime sunnuntaina sosiaalisessa mediassa julkaistiin kuva, jossa Suomen hallituksen kolme nykyistä ministeriä ja yksi entinen ministeri oli nuorennettu kuvankäsittelyohjelmalla alakouluikäisen näköisiksi.
"Tytöt leikkii hallitusta" -nimisen otsikon alla julkaistussa kuvassa ovat opetusministeri Li Andersson (vas.), entinen valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.), pääministeri Sanna Marin (sd.) ja sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.).
Alkuperäinen kuva on Sanna Marinin hallituksen nimitystilaisuudesta joulukuulta.