Suomen karmealla alulla kallis hinta: Ruotsi marssi maailmanmestaruuteen

Suomi kärsi salibandyn naisten MM-finaalissa kivuliaan tappion, kun Ruotsi marssi Singaporessa sunnuntaina maailmanmestaruuteen maalein 6–4.

Ruotsi sävelsi finaalin tahtilajin ensimmäisestä minuutista asti, jolloin edellisen MM-finaalin jatkoaikamaalin Suomea vastaan syöttänyt Maja Viström laukoi länsinaapurin 1–0-johtoon.

Suomen verkko helisi avauserässä tilanteesta toiseen ja erän puolivälissä lukemat olivat 3–0 ja samalla Suomen maalivahti vaihtui Noora Vuorelasta Krista Niemiseen.

Meno ei muuttunut. Ruotsi takoi kolme lisää ja johti avauserän jälkeen finaalia 6–0. Toinen erä tarjosi Suomelle toivoa vain niukalti. Ilman maalivahtiakin erän puolivälissä kavennusta hakenut Suomi sai ensimmäisen onnistumisen aikaan toisen erän loppuhetkillä, maalintekijänä Sara Piispa.

Päätöserässä Suomi pääsi heti alkuun ylivoimalle, jonka se hyödynsi nopeasti. Oona Kaupin tarkka syöttö napsahati takatolpalle 18-vuotiaalle superlupaukselle Miisa Turuselle, joka iski 2–6-kavennuksen. Oona Kauppi toi Suomen ylivoimalla vielä kolmen maalin päähän, mutta tämän lähemmäksi ei kiri enää kantanut.

Maailmanmestaruus oli Ruotsille sen historian 11:s. Hopeamitali oli Suomen naisille yhdeksäs.

Lue myös:

    Uusimmat