Suomen kaikkien aikojen pesäpalloura päätökseen – kommentoi saamaansa kunnianosoitusta: "Seppo Räty olisi sen voinut tehdä"

Takana lienee lähemmäs miljoona bussikilometriä ja monta matkalla bussissa huonosti nukuttua yötä, runkosarjassa pelattuja otteluita 779, lyötyjä juoksuja 50+842 ja tuotujakin 537.

Kymmenen Suomen mestaruuden ja 20 SM-mitalin Toni Kohonen, 46, on ollut pesäpalloilussa kaikessa hyvä ja lukkarina pitkään omaa luokkaansa. Tiistaina ura on ohi, kun Imatran Pallo-Veikot ja Manse PP saavat ottelunsa Imatran Ukonniemessä päätökseen.

Mikä on henkinen ikäsi, Toni Kohonen?

–  Varmaankin kakskymppinen. Mieli pelaisi vielä, mutta ikä on tehnyt tehtävänsä. Maanantaina IPV:n bussi palasi vierasottelusta Seinäjoelta yöllä puoli kolme.

Miten urheilija toipuu puoliksi nukutuista öistä?

–  Käydään aikaisemmin nukkumaan seuraavana iltana. Pukukoppielämää ja peliin valmistautumista tulen varmasti haikailemaan. Tykkäsin aina toki harjoitella itseksenikin.

Debyyttimestaruus koti-Kiteellä

Kohonen voitti kaksi SM-kultaa kasvattajaseurassaan Kiteen Pallossa (1999 ja 2005) sekä kahdeksan Sotkamon Jymyssä (2001–03 ja 2011–15).

–  Ensimmäinen mestaruus on aina se mieleenpainuvin. Kiteellä katsojatkaan eivät oikein ymmärtäneet tapahtunutta. Se oli seuran ensimmäinen mestaruus.

Pesäpalloilun satavuotisjuhlaa kunnioitettiin neljän postimerkin arkilla. Kohonen sai kunnian olla yhdessä kuvassa Jymyn violettioranssissa pelipaidassa.

–  Se oli vähän hassua, mutta olihan yhdessä merkissä Antti Hartikainen JoMan pelipaidassa. Paremmin hänelle olisi sopinut Jymyn ja minulle Kiteen paita.

Tiedätkö suomalaista urheilijaa, joka olisi kieltäytynyt postimerkkiin pääsemisestä?

–  En tiedä. Mutta Seppo Räty olisi sen voinut tehdä.

Keijo "Keke" Rosbergilta kysyttiin F1:n maailmanmestarina lupaa postimerkin julkaisemiseen. Hän kysyi, paljonko Posti maksaisi hänestä tehtävästä postimerkistä. Merkki jäi julkaisematta.

Mieli halajaa rajavartijaksi

Kouvolassa kolme viime vuotta asunut Kohonen on jättämässä pesäpallokuviot joksikin aikaa. Etäisyyttä olisi helppo ottaa, jos haku rajavartijaksi tärppää. Joka tapauksessa hiihtokilometrit (viime talvena 700) muuttunevat nelinumeroisiksi.

–  Hain raja- ja merivartioston koulutukseen Imatralle. Läpäisin ensimmäisen vaiheen. Torstaina olisi haastattelut, Kohonen kertoo.

Kohosen pitkää peliuraa pitää arvostaa siksikin, etteivät pelaajapalkkiot kerrytä eläkettä, ellei itse maksa lisäeläkettä.

–  Se on aika käsittämätöntä. Onneksi olen viime vuosina tehnyt talvisin muita töitä. En kuitenkaan ole hirveän huolestunut tilanteesta.

–  Hyväntekeväisyysotteluita voin harkita, jättää Kohonen takaportin pelihommille.

Lue myös:

    Uusimmat