Suomen juutalaiset seurakunnat: "Vain Israelin tunnustuksella on merkitystä – Hamas on rakentanut vaikeasti ratkaistavan tilanteen"

2:17imgSuomen juutalaisilla ei ole tekemistä Israelin hallituksen kanssa, vaikka moni niin ajattelee, kommentoi Yaron Nadbornik.
Julkaistu 03.08.2025 06:05
Toimittajan kuva
Katariina Taleva

katariina.taleva@mtv.fi

Toimittajan kuva

Veera Nikkilä

veera.nikkila@mtv.fi

Gazan tilanne huolestuttaa Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtajaa, mutta hän ei usko Palestiinan tunnustamisen tuovan ratkaisua. Samalla EU kiristää puheitaan Israelin toimista.

Tilanne Gazassa on ollut alusta asti huono, Yaron Nadbornik sanoo.

– Kaikkien ihmisten puolesta huolettaa tuo sota, mikä on käynnissä siellä, hän toteaa MTV Uutisten haastattelussa.

Nadbornik ei kuitenkaan näe, että länsimaiden Palestiinan tunnustaminen olisi ratkaisu.

Ainoastaan Israelin tunnustuksella olisi merkitystä.

– Jos ajatellaan, että Palestiinan alueen arabit haluaisivat oman valtion, silloin olisi hyvä tunnustaa se valtio. Mutta ainoa valtio, jonka tunnustuksella on väliä, on Israel, Nadbornik sanoo.

– Minkään muun maan tunnustuksella ei ole mitään muuta kuin sisäpoliittista merkitystä sille kyseiselle maalle, Nadbornik sanoo.

Lue myös: Israelin ihmisoikeusjärjestöt syyttävät: kansanmurha Gazassa – "hyvin kivulias hetki meille"

Lue myös: Orpo keskeytti lomansa: "Kaikki hallituspuolueet ovat sitoutuneet kahden valtion mallin edistämiseen"

Oppositiosta kritiikkiä Orpon Palestiina-puheille – "Näyttää, että pääministeri on perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien vankina

Nadbornik painottaa, ettei häneltä löydy ymmärrystä millekään sodalle. 

Hänen mielestään sodassa on kyse siitä, että Israel yrittää päästä eroon Hamasista ja demilitarisoida Gazan alueen.

– Näen sen ajatuksen, mikä Israelilla on, eli päästä eroon Hamasista. Muuten ennemmin tai myöhemmin sieltä tulee uusi hyökkäys, jossa tulee kuolemaan kymmeniä, satoja, tuhansia siviilejä Israelin puolelta. Hamas on rakentanut hirveän vaikeasti ratkaistavissa olevan tilanteen, hän toteaa.

EU:ssa vaaditaan uusia toimia

Euroopan unionissa on esitetty viime aikoina kritiikkiä Israelia kohtaan sen jälkeen, kun todettiin, ettei maa täytä humanitaarisia velvoitteitaan Gazassa EU:n ja Israelin välisen sopimuksen mukaisesti.

Ursula Von der Leyen totesi viime viikolla, että kuvat nälänhädästä Gazassa ovat ”sietämättömiä”.

Hän on kehottanut Israelia ”pitämään lupauksensa”.

Israel käy sotaa Gazassa Hamas-äärijärjestöä vastaan. Sota on kuitenkin johtanut humanitaariseen kriisiin.

YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston mukaan Israelin asevoimat on surmannut pelkästään toukokuun loppupuolelta lähtien yli tuhat Gazan avustuspisteille tullutta palestiinalaista.

Lue myös: Euroopan unionilla oli mahdollisuus puuttua Israelin toimintaan järeästi – lopputulos horjuttaa luottamusta

Nyt käynnissä oleva sota Israelin ja äärijärjestö Hamasin välillä alkoi lokakuussa 2023, jolloin Hamas teki yli tuhat ihmistä tappaneen yllätyshyökkäyksen Israeliin.

YK:n erityiskomitean mukaan Israelin sodankäynnin menetelmät Gazassa täyttävät kansanmurhan tunnusmerkit.

Komitea on syyttänyt Israelia kollektiivisesta palestiinalaisväestön rankaisemista ja esimerkiksi väestön nälkiinnyttämisestä sodankäynnin taktiikkana.

Gazaan perille päässeet avustusmäärät eivät ole EU:n mukaan riittäviä, ja Gazan tilannetta kuvaillaan diplomaattilähteistä uutistoimisto AFP:lle kammottavaksi.

Euroopan unioni ei ole kyennyt muodostamaan yhtenäistä kantaa Israelin suhteen. EU:n ulkosuhteiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Kaja Kallas toi aiemmin EU:n ulkoministerikokouksessa esiin listan toimista Israelia vastaan, mutta unioni ei saanut erimielisyyksiensä takia sovittua siitä.

Lue myös: Trump: Ihmiset ovat nääntymäisillään Gazassa

Lue myös: Netanjahu aikoo esittää Gazan vähittäistä liittämistä Israeliin, kertoo israelilaismedia

Ranska ja Britannia tunnustamassa Palestiinan

Ranskan presidentti Emmanuel Macron sanoi viime viikolla, että maa aikoo tunnustaa Palestiinan valtion YK:n yleiskokouksessa syyskuussa.

Britannian pääministeri Keir Starmer puolestaan ilmoitti tiistaina, että mikäli tulitaukoa ei synny eikä Israel sitoudu rauhanprosessiin, tunnustaisi Britanniakin Palestiinan valtion ennen YK:n syyskuista yleiskokousta. 

Myös Suomen presidentti Alexander Stubbin mukaan sota Gazassa on loputtava.  Hänen mukaansa Suomi on sitoutunut niin sanottuun kahden valtion malliin YK:n päätöslauselmien mukaisesti.

– Sodan on loputtava nyt. Tilanne on kestämätön Gazan siviileille. Vaadimme osapuolia sopimaan välittömästi tulitauosta ja panttivankien vapauttamisesta, joiden perheet odottavat heitä edelleen kotiin, Stubb kirjoitti X:ssä toissa perjantaina.

Stubb kertoi STT:lle torstaina olevansa valmis hyväksymään valtioneuvoston esityksen Palestiinan valtion tunnustamisesta, jos hän sellaisen esityksen valtioneuvostolta saa.

Pääministeri Petteri Orpo kertoi perjantaina, ettei hallitus juuri nyt valmistele esitystä Palestiinan valtion tunnustamisesta.

–  Teemme töitä kahden valtion mallin eteen ja sen eteen, että tunnustamisen edellytykset täyttyvät, Orpo sanoi.

Asiasta keskustellaan ennen YK:n syyskuun yleiskokousta. Useat maat ovat ilmaisseet aikovansa tunnustaa Palestiinan valtion kokouksessa.

–  Siihen mennessä hallitus tekee huolellisen työn, eli Lähi-idän tilanteesta keskustellaan yhteistoiminnassa hallituksen kesken ja yhdessä presidentin kanssa seuraavassa tp-utvassa, hän sanoi.

Lue lisää: Stubb STT:lle: Olen valmis hyväksymään esityksen Palestiinan tunnustamisesta

Suomen ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) totesi MTV Uutisille tekstiviestitse, että humanitaarinen tilanne Gazassa on hirvittävä, ja hätä äärimmäinen. Hänkin kertoo Suomen olevan sitoutunut kahden valtion mallin edistämiseen.

– Sen on täytettävä israelilaisten ja palestiinalaisten turvallisuustarpeet sekä Palestiinan valtio- ja itsemääräämispyrkimykset.

Lue myös: Britannia tunnustamassa Palestiinan tietyin ehdoin – tutkija ei usko päätöksellä olevan välitöntä vaikutusta

Näin tilanne on näkynyt Suomessa

Gazan tilanne on näkynyt sekä israelilaisten sekä palestiinalaisten yhteisössä Suomessa.

Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbornik sanoo, että jotkut suomalaiset eivät ymmärrä, etteivät he nimenomaisesti liity kansainväliseen tilanteeseen mitenkään.

Gazan tilanteen pitkittyminen on heijastunut Suomeen niin,  että antisemitismi on hänen mukaansa nostanut päätään kotimaassa.

Tuoreimmat aiheesta

Israel