Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyö kaipaa tutkijoiden mukaan yhteistoimintakyvyn harjoittelua myös päättäjiltä

Kehitystä on edesauttanut yhteinen käsitys uhkakuvista ja turvallisuustilanteesta sekä maiden asema sotilasliittojen ulkopuolella. Ulkopoliittisen instituutin Matti Pesun ja Tuomas Iso-Markun tuoreen raportin mukaan Suomen ja Ruotsin turvallisuuspoliittisissa lähestymistavoissa on kuitenkin aste-eroja, jotka pitäisi huomioida yhteistoimintakyvyn varmistamiseksi myös strategisella tasolla.

– Toisin sanoen: jos kriisi tai sotilaallinen konflikti puhkeaisi, suomalaisten ja ruotsalaisten poliitikkojen pitää olla valmiita tekemään koordinoituja, nopeita ja painavia päätöksiä, tutkijat kirjoittavat.

Heidän mukaansa ministereiden ja kansanedustajien pitäisikin toteuttaa simuloituja harjoituksia, joissa sotilaallisen avun antamisesta tai vastaanottamisesta päätetään.

Erot strategisissa kulttuureissa eivät ole tutkijoiden mukaan tähän mennessä estäneet puolustusyhteistyön syvenemistä. On kuitenkin epäselvää, mikä on tulevaisuudessa maiden valmius tehdä keskinäisiä puolustussitoumuksia.

– Ehkä tärkeintä olisi juurruttaa molempien maiden strategiseen kulttuuriin ajatus, että naapuri on puolustamisen arvoinen, Pesu ja Iso-Markku kirjoittavat.

Suomelle lännestä turvaa, Ruotsille idästä riskejä?

Tutkijoiden mukaan sekä Suomi että Ruotsi ovat perinteisesti suhtautuneet puolustussitoumuksiin varauksella. Maiden asema ei kuitenkaan ole aivan yhteneväinen: maantieteellisen sijaintinsa vuoksi Suomi olisi todennäköisempi sotilasavun vastaanottaja, kun taas Ruotsille tiukempi sitoutuminen itänaapurin turvallisuuteen voi merkitä riskien lisääntymistä.

– Nykyinen syvä, mutta pohjimmiltaan ei-sitova yhteistyö saattaa hyvinkin palvella Ruotsin etuja myös tulevaisuudessa, Pesu ja Iso-Markku arvioivat.

Strategisen kulttuurin eroihin lukeutuu myös maiden erilainen tapa viestiä. Ruotsi on ollut jo kylmän sodan peruja idealistisempi, aktiivisempi ja avoimempi viestijä. Tämä on muun muassa näkynyt puolustusministeri Peter Hultqvistin puheissa, kun hän on todennut sotaharjoituksen tai valmiuden noston olevan "viesti Venäjälle".

Suomessa taas on omaksuttu realistisempi maailmakuva ja viestitty puolustuskysymyksistä pidättyvästi.

Pesu ja Iso-Markku muistuttavat viestinnän kolmansien osapuolten suuntaan olevan tärkeä osa puolustusyhteistyötä. Tämän vuoksi Suomessa ja Ruotsissa kannattaisi varmistaa, että viestit maiden puolustussuhteesta ovat linjassa keskenään, vaikka erot tyylilajissa säilyisivätkin.