Suomen on määrä avata suurlähetystönsä Irakin Bagdadissa vielä tämän vuoden puolella. Olettamuksena on, että lähetystö olisi valmis marraskuussa.
Asiasta kertoi ulkoasiainneuvos Vesa Häkkinen perjantaina pian sen jälkeen, kun presidentti oli nimittänyt hänet Suomen suurlähettilääksi Irakiin.
– Lähden Bagdadiin marraskuussa, kun tilat valmistuvat, Häkkinen kommentoi STT:lle.
Hän siirtyy tehtävään ulkoministeriön ajankohtaisviestinnän yksikönpäällikön paikalta. Uutta tehtäväänsä Häkkinen kommentoi sanomalla olevansa iloinen, että Suomi on päättänyt käynnistää uudelleen toimintaansa Bagdadissa.
– Olen todella iloinen ja itse asiassa kohtuullisen ylpeäkin siitä, että saan olla siinä toiminnassa mukana.
Häkkisen mukaan ensimmäinen Suomesta lähetetty virkamies saapui Bagdadiin jo viime viikonloppuna. Virkamiehelle on järjestetty työhuone Ruotsin lähetystössä.
– Suomesta lähtee sinne kourallinen väkeä. Ensimmäinen meni tosiaan nyt sinne ja lokakuussa menee pari seuraavaa.
Pitkä aika edellisestä
Bagdadissa ei ole ollut suomalaista diplomaattista henkilökuntaa vuoden 1991 jälkeen, mutta Suomella on ollut Helsingistä käsin Irakia hoitava kiertävä suurlähettiläs vuodesta 2016. Irakia ovat viime vuosikymmenten aikana runnelleet sodat ja konfliktit.
