Presidentti Niinistön mukaan on varauduttava, että USA poistuu Kabulista jo ennen elokuun loppua: "Tilanne muodostuisi liittolaisille mahdottomaksi jatkaa"

Suomen ja muiden Yhdysvaltain liittolaisten toiminnalle Kabulin lentokentällä tulee suuria haasteita siinä tapauksessa, että Yhdysvallat poistuu paikalta, arvioi presidentti Sauli Niinistö STT:lle.

Yhdysvaltain antaman ilmoituksen mukaan sen turvaamisoperaatiolle olisi aikaa vain elokuun loppuun. Niinistön mukaan pitää varautua siihen, että Yhdysvallat poistuu paikalta jo aiemmin.

– USA on suurella joukolla pitämässä huolta perusjärjestelystä. On aika selvää, että jos Yhdysvallat poistuu, tilanne muodostuisi liittolaisille mahdottomaksi jatkaa, Niinistö sanoo.

Suomi päätti perjantaina lähettää Puolustusvoimien joukon turvaamaan Afganistanista tehtyjä evakuointeja. Suomi pyrkii evakuoimaan yhteensä 240 ihmistä Afganistanista. Evakuointitoimia on aiemmin lähetetty edesauttamaan kaksi ulkoministeriön virkamiestä.

Ulkoministeriön tiedossa oli keskiviikkona lähes 70 Suomen kansalaista tai Suomessa oleskeluluvalla asuvaa, jotka ovat pyytäneet evakuointiapua Afganistanista.

Lisäksi Suomi on luvannut turvaa 170 ihmiselle, jotka ovat olleet Suomen Kabulin-suurlähetystön, EU-edustuston tai sotilasliitto Naton työntekijöitä sekä heidän perheenjäseniään.

Laajat evakuoinnit "äärimmäisen hankalaa"

Niinistö ei lähde yksilöimään sitä, milloin ajatus joukon lähettämisestä esitettiin ensimmäisen kerran. Hän kuitenkin pitää myönteisenä, että asiassa on edetty ripeässä tahdissa.

– Meillä on eduskunnan päätös vajaassa vuorokaudessa siitä kuin aloite tehtiin eduskunnalle. Se on tehokasta, Niinistö sanoo.

Suomessa on pohdittu myös evakuoitujen joukon laajentamista. Niinistö kehottaa huomioimaan, että Kabulista on kyetty evakuoimaan ihmisiä varsin tipoittain, joten tässä vaiheessa ollaan hyvin kaukana vielä alkuperäisistäkään ajatuksista.

– En usko, että tilanne aukeaa yhtäkkiä niin, että päästään useita kymmeniä ihmisiä päivässä evakuoimaan. Se on äärimmäisen hankalaa, kuten on tässä nähty.

Joukolle koituvat riskit ovat Niinistön mukaan vaikeasti arvioitavissa, koska tilanne on sekava. Hän arvioi, että Kabulin lentokentän välittömässä läheisyydessä on runsasta rauhattomuutta, minkä lisäksi tilanne vaihtelee.

Lue myös:

    Uusimmat