Talvi- ja jatkosodan aikana armeijan apuna sotatoimialueella työskenteli jatkuvasti noin 13 000 lottaa. Yksi heistä oli ensi kesänä 100 vuotta täyttävä kokkolalainen Gunborg Lehmus, jonka elämä koki kolauksen vielä rauhan tultuakin.
Gunborg Lehmus istuu nyt pyörätuolissa Ventuksen vanhainkodin kolmannella osastolla, mutta vielä muutama kuukausi sitten hän asui lapsuudenkodissaan poikansa yläkerrassa. Kaatuminen syksyllä vei liikuntakyvyn ja samalla haaveet 100-vuotisjuhlista omassa kodissa, mutta Gunborg ei tunnu moittivan osaansa. Kun pää pelaa ja järki juoksee, Gunborg nauttii myös hoivakodin asukkaiden seurasta ja viihdyttää väkeä tarinoinnillaan.
– Se sota, sehän syttyi niin äkkiä. Ei sitä oikein ymmärtänyt mikä se olikaan, tuumii Gunborg.
Hän työskenteli ennen jatkosotaa yksityisvastaanotolla Kokkolassa tohtori Pederin apulaisena. Juuri työnantaja kehotti häntä lähtemään Karhumäen taistelualueen kenttäsairaalaan avuksi, sillä ruotsinkieliset sotilaat tarvitsivat tulkkausapua ja sairaala henkilökuntaa. Jo matkalla nuori lotta tapasi itsensä ylipäällikkö Mannerheimin.
– Hän oli samassa junassa menossa Karhumäelle ja hän jututti meitä. Myöhemminkin hän tuli tutuksi, kun hän vieraili rintamalla tekemässä tarkastuksia ja myös sairaalassa katsomassa potilaita, kertoo Gunborg.
1500 kuoli, enemmän haavoittui
Työ kenttäsairaalassa oli vaativaa.
– Jonkinlaiset työvuorot oli olemassa, mutta sairaus ei katsonut aikaa. Kun yksi vuoro päättyi, toinen alkoi, kuvailee Gunborg Lehmus.
Karhumäen pitkittyneessä taistelussa Karjalan kannaksella kaatui 1500 suomalaista. Kenttäsairaala oli ylikuormitettu.
