Eskoiselokuvaansa tekevä ohjaaja Ulla Heikkilä on aina ollut kiinnostunut uskon ja kirkon asioista, kriittisesti. Samalla häntä kiinnostaa niin nuorten kuin aikuisten pärjääminen porukassa. Rippikoululeiri on onkin hyvä näyttämö. Tarinassa nuoret ja papit pohtivat sama asiaa: hyväksytäänkö minut.
Kolmekymppinen Ulla Heikkilä valmistui Aalto-yliopistosta 2016 ja käsikirjoitti itse ensimmäisen elokuvansa – tarinan nuorten välisistä jännitteistä ja kasvukivuista rippileirillä. Rakastumisia ja kilpailua huomiosta. Jotkut ovat ärsyttäviä tyrkkyjä, toiset vetäytyvät syrjään. Elämän merkitystäkin ehditään pohtia.
– Itse kävin sekä rippikoululeirin että uskonnottomien Prometheus-leirin peräkkäisinä kesinä. Olin aika ärsyttävä intellektuelli, nauraa ohjaaja.
– Uskon ja kirkon kysymykset ovat olleet minulle aina aaltoliikettä – miten niihin suhtaudun. En ajattele, että noilta leireiltä pitäisi löytää vastauksia – enemmänkin kysymyksiä.
Jos kirjoittaa kuin täti Tampereelta, tätiä pitää neuvoa
Ymmärtääkö kolmekymppinen tänä päivänä rippikouluikäisten maailmaa? Heikkilä nauraa taas heleästi vastaukseksi.
– Sinun pitää kysyä sitä näyttelijöiltä. Olen kyllä sanonut nuorille, että jos käsikirjoituksessa on repliikkejä, jotka oikein huutavat, että "nyt on täti Tampereelta kirjoitellut", niin muuttakaa.
Nuorilta tulee pelkästään kehuja. 15-vuotias Linnea Skog on jo miltei konkari alalla. Hän sai 12-vuotiaana Jussi-patsaan roolistaan elokuvassa Tyttö nimeltä Varpu. Nyt hän esittää hiukan tyrkkyä pissistä Jennaa.
– Tuollaisia jennoja on varmasti olemassa. Hän on aika ärsyttävä, tuo itseään esille ja kiusaa muita tajuamatta, miten käyttäytyy. Mutta hänellä on myös herkkyyttä, kuvailee Linnea Skog.
17-vuotias Bruno Baer esittää jokseenkin Jennan vastakohtaa, nörttiä ja sulkeutuvaa Panua.
– Ulla on kirjoittanut hyvinkin uskottavia hahmoja. Tällainen kavalkadi löytyy varmaan jokaiselta nuorisoleiriltä, kehuu nuorukainen.
Rento rokkipappi vai tiukka uskon vaalija?
Entäs ne elokuvan aikuiset päähenkilöt? Kaksi pappia, jotka hekin hiukan törmäilevät toistensa ja nuorten kanssa. Tommi Korpela esittää jo ikääntynyttä Juhania, joka yrittää parhaansa olla rento rokkipappi.
– Roolissani on jotain samaa kuin omassa elämässäni juuri nyt. Yritän olla hyvä isä ja kaveri. Se on haastavaa, kun luulee olevansa samalla viivalla ja ymmärtävänsä.
Nuoret saattavat sitten helposti hihitellä tällaisille juhaneille. Kuinka käy tässä elokuvassa?
– Joo, näinkin käy, mutta ei hän ihan heti tajua, että yrittää esittää liian rentoa ja nuorekasta.
Satu Tuuli Karhu esittää nuorta naispappia Tiinaa, joka tulee leirille nippu valmiita vastauksia mapissaan.
– Tiina takertuu uskon perinteisiin ja kokee vähättelyä ikänsä ja sukupuolensa takia. Aikuisen auktoriteetin hakeminen nostaa jännitteitä hänen ja nuorten välillä.
Liian liberaalia jopa liberaalille?
– Tiina joutuu pohtimaan omia tapojaan ja näkemyksiään uskostaan. Mikä onkaan hinta, että saisi oman tahtonsa läpi? Tiinalla on valmiita vastauksia vain leirin alussa, kuvailee Satu Tuuli Karhu.
Ulla Heikkilä kertoo, miksi hän päätti rakentaa pappien henkilöt näin. Tämäkin nousee omasta kokemuksesta.
– Kävin pari kesää sitten tätä elokuvaa varten seuraamassa Helsingin Malmin seurakunnan rippileiriä. Leirin papit olivat paljon liberaalimpia ja progressiivisempia kuin arvasinkaan.
– No sitten kävikin niin, että minussa heräsi konservatiivisuuden puuska. Tällaistako tämä onkin? Oppivatko nuoret täällä edes Raamatun pääsiäiskertomusta?
Näistä ajatuksista syntyi tarina siten, että nuori nainen onkin konservatiivisempi pappi kuin vanhempi mies.
Kirkon suosio laskee, rippileirien ei
Vaikka kirkon jäsenmäärä laskee, rippikoulu on säilyttänyt suosionsa. 85 prosenttia nuorista käy yhä ”riparin”. Niinpä Ulla Heikkilä ihmetteli filmiä suunnitellessaan, onko hän todellakin ensimmäinen. Kyllä on.
– Tämähän on kansallinen sukupolvikertomus. Olen tietysti nyt kiitollinen, että minä pääsen tämän tekemään.
Vielä nimetön riparielokuva purkitetaan tänä kesänä ja ensi-ilta koittaa kesän 2020 leirien kynnyksellä.