Näyttelijä Satu Silvo teki nuorena kolmea työtä ja viihdytti koulutoimistossa muita kärrynpyörillä. Tänä päivänä hän arvostaa valtavasti sitä, että asioihin kysytään lupa.
Näyttelijä Satu Silvo pääsi Teatterikorkeakouluun jo 18-vuotiaana vuonna 1981. Hän on kasvanut teatterimaailmaan Valkealassa, jossa näytteli jo 8-vuotiaasta lähtien.
– Isäni Pauli Silvo ohjasi, lavasti ja puvusti, ja luova tekeminen oli koko ajan läsnä elämässäni. Sitä kautta koin, että se on se minun juttuni, Silvo kertoi MTV Uutisille.
Silvo on viisilapsisen perheen kuopus, ja 2. elokuuta hänelle tuli mittariin 60 vuotta. Hän oli lukiossa, kun luki ammatinvalintaoppaasta, ettei Teatterikorkeakouluun päästäkseen tarvitse olla ylioppilas. Siitä Silvo innostui.
Ilman Teatterikorkeakouluun pääsemistä Satu Silvosta olisi voinut tulla puheopettaja – 60 vuotta täyttänyt näyttelijä muisteli opiskeluaikojaan: "Emme tienneet toistemme tuskasta"
Satu Silvo on pitkän uransa aikana näytellyt niin näytelmissä, musikaaleissa, elokuvissa kuin tv-sarjoissa.
– Sanoin soromnoo, nyt tämä likka lähti Teatterikouluun! Sitten ajattelin, että jos en pääse sinne, niin pyrin puheopettajaksi. Tein siihen aikaan kolmea työtä ja olin koulutoimistossa, jossa viihdytin koulutoimenjohtajaa ja sihteereitä kärrynpyörillä. Siihen aikaan kopioitiin käsin, mutta se oli niin valtavan ikävystyttävää, että rummuttelin aina kopiokonetta samalla, Silvo muisteli nauraen.
Nuori näyttelijä oli Teatterikorkeakoulussa ensimmäisiä oppilaita ohjaaja Jouko Turkan opissa. Silvon mielestä Turkka sai hurmaavalla tavalla tuotua teatterin taikuuden ja lumon esiin.
– Hän ei noudattanut mitään kaavaa, johon oli totuttu, vaan mukana oli hulvatonta hulluutta. Asiat muuttuivat toisiksi. Esimerkiksi Tuhannen ja yhden yön tarinat -näytelmässä meillä oli valtavat tynnyrit, jotka muuttuivat rummuiksi. Mikä vain voi olla mitä vain. Ei tarvitse olla koko lavastetta, vaan ikkunanpokista tulee talo. Turkka oli rajojen rikkoja, Silvo muisteli edesmennyttä opettajaansa.
Turkka oli tunnettu myös särkevästä ja rikkovasta puolestaan. Turkka tiesi, miten sai asiat tapahtumaan haluamallaan tavalla.
–Nuori sukupolvi sanoo, että kyllä meistä näkyy, että olemme olleet Turkan oppilaita. Emme kyseenalaista mitään, vaan lähdemme vain tekemään. Olin hyvä heittäytyjä ja olen edelleen.
Turkan opetusmetodeista ei siihen aikaan opiskelukavereiden kanssa puhuttu, mutta Silvo on keskustellut vanhojen kurssikavereidensa kanssa niistä noin 10 vuotta myöhemmin.
– Tunteiden kanssa oli silloin todella yksin, kun emme tienneet toistemme tuskasta. Luovaan tekemiseen ja prosessiin liittyy niin paljon selviytymisen ja häpeän tunteita sekä ihmisen kehitystä ja itseä haittaavia tunteita. Tuohon kaikkeen liittyi myös ajatuksia huonommuudesta. Ei tämä varmaan Turkan tarkoitus kuitenkaan ollut, jos olisi sen tiennyt, Silvo mietti.
Koulun jälkeen Silvo kiinnitettiin heti Helsingin kaupunginteatteriin, jossa hän olikin 10 vuotta.
– Siellä näin parasta osaamista ja kaiken sen, miten puvustajat ja lavastajat tekevät työtään, eikä siinä ole yhtään heikkoa lenkkiä, Silvo kertoi.
”En kokenut olevani kaunis”
Silvo teki koulun jälkeen muun muassa Uuno Epsanjassa -elokuvan Rositan roolin vuonna 1985, joka oli varmasti kaikkea muuta kuin Turkka olisi toivonut.
– Mutta emmehän me opettajille elä. Elokuvan tekemisessä sain todistaa Vesa-Matti Loirin järjetöntä ammattitaitoa, ja oli ihanaa työskennellä muun muassa Marjatta Raidan, Marita Nordbergin ja Reija Virolaisen kanssa. Istuimme iltoja yhdessä, ja sain hyviä elämänohjeita. Ohjaaja Ere Kokkosella ja Spede Pasasella oli aina kahnausta keskenään, ja Ere suostui tekemään elokuvan vain, jos Spede ei ole paikalla, Silvo muisteli elokuvan kuvauksia.
Tuohon aikaan naisen rooli oli usein olla objektina, ja Silvo miettikin, että mitähän tässä nyt ollaan tekemässä.
– Olet vain se kaunis nainen siellä, ja kun en edes kokenut olevani kaunis, vaan lähinnä elossa tekemisen kautta.
Silvo oli mukana myös Jussi Parviaisenkäsikirjoittamassa Harmagedon-elokuvassa vuonna 1986. Produktio oli outo ja sisälsi paljon alastomuutta, joka ei Silvon mielestä enää sopisi nykypäivään ollenkaan.
– Minulle oli itsestäänselvää, etten suostu alastonnäyttelemään. Minulla ei ollut mitään motivaatiota siihen, että istun tässä ilman vaatteita ihan vaan sen takia, että kärjistetysti sanottuna ohjaajan mielestä kaikkien naisten pitää olla ilman vaatteita. Siellä oli sellaista henkeä, jota en ymmärtänyt, Silvo kertoi.
Yhdestä roolista palautetta vielä vuosien jälkeenkin
Tänä päivänä Silvo arvostaa valtavasti sitä, että taiteen tekemisessä kysytään asioihin lupa.
– Liittyy se sitten väkivaltaan tai koskettamiseen tai mihin vain, niin luvan kysyminen on hieno piirre.
Uransa yhdeksi tärkeimmäksi työksi näyttelijä nostaa Marthan roolin vuodelta 2015 Pasi Lampelan ohjaamassa Kuka pelkää Virginia Woolfia -näytelmässä.
– Rooli oli minulle todella merkittävä, koska olin itse luomassa koko projektia. Antti Virmavirran kanssa olimme jonkin ensi-illan jälkeen, että hei, meidän pitäisi tehdä tämä ja molemmille tuli ajatus Pasi Lampelasta. Esityksestä tuli valtavan hieno, Silvo muisteli.
Silvo on saanut roolistaan palautetta vielä tänäkin kesänä 2022.
– Savonlinnassa tuli ihmisiä vastaan, jotka muistavat roolin, eivätkä ole eläessään nähneet vastaavaa. Tämä on mahtavaa kuulla vuosienkin jälkeen. Roolissa näkyi oma, iso tarpeeni sen tekemiseen, Silvo kertoi.
Ajatukset eivät ole näyttelijän työstä vuosien varrella muuttuneet, vaan syventyneet. Yhteistyötä Silvo tosin arvostaa vielä aiempaakin enemmän.
– On aina omat vaikeutensa, eikä prosessi ole koskaan yksinkertainen tai helppo, mutta se ei haittaa. Uskon ihan täysin, että vaikeuksiin löytyy ratkaisut nimenomaan yhdessä.
Nuoreen Satuun Silvo valaisi ennen kaikkea uskoa.
– Uskoa siihen luovaan prosessiin ja ylipäätään luovuuteen, joka on ihmisen omaa ydintä. Kaikissa on se lapsen luovuus, eikä sitä saisi kadottaa. Korona teki meistä hiukan jäykkiä, mutta luovuus tulee löytää uudelleen. Se, missä naurattaa ja itkettää, missä karvat nousevat pystyyn ja sydän hakkaa, Silvo pohti.
