Suomen ensimmäinen sähkölautta sai kyytiinsä 34 sähköautoa – katso komea video yläilmoista

Sähkölautta lastattiin sähköautoilla Paraisilla 0:31
Upeaa ilmakuvaa: Sähkölautta lastattiin sähköautoilla Paraisilla.

Sähköautoyhdistyksen järjestämän saaristoreissun kohokohta oli lauttamatka Paraisilta Nauvoon. Edes lauttamatkan aikana ei tarvinnut haistella dieselmoottorin käryjä.

Paraisten ja Nauvon välillä liikennöivä L/A Elektra -sähkölautta sai lauantaina kuljetettavakseen poikkeuksellisen lastin, kun kyytiin ajoi 34 kappaletta täyssähköautoja.

Kyseessä oli osa Sähköautoilijat ry:n organisoimaa saaristopäivää, jonka tarkoituksena oli tuoda esille sähköisen liikkumisen eri muotoja.

– Halusin saada tälle matkalle mukaan mahdollisimman monta ja erilaista sähköautoa, kertoo Sähköautoilijat ry:n sekä Tesla Club Finlandin varapuheenjohtaja ja tapahtumakoordinaattori Kirsi Immonen.

Reissu alkoi Paimion sähkömuseolta, jossa autokunnat vierailivat energiayhtiö Fortumin kutsumana, ja jatkui Paraisten lauttarantaan.

– Sähkölautan tarjoaman kyydin ja Nauvoon tutustumisen jälkeen osa sähköautokunnista jatkoi pidemmälle saaristoon ja osa palasi takaisin vielä toiselle sähkölauttamatkalle.

Tapahtuma järjestettiin yhteistyössä Tesla Club Finlandin, Teslan, Jaguarin, Hyundain, Volkswagenin, Audin ja Nissanin kanssa.

Suomen ensimmäinen sähkölautta

Finnferries-yhtiön operoima Elektra on paitsi Suomen suurin maantielautta niin myös ensimmäinen lautta, joka kykenee liikennöimään pelkällä sähköllä.

Kaksi vuotta sitten käyttöönotettu lautta on virallisesti hybridi, sillä siinä on myös dieselgeneraattori, mikäli 1 MWh:n akustoa ei esimerkiksi sähkökatkosta johtuen pystyttäisi lataamaan.

Lauttamatka on 1,6 kilometriä, ja Elektraa ladataan viisi minuuttia kummassakin rannassa jokaisen ylityksen jälkeen. Lautan kyytiin mahtuu 90 henkilöautoa.

Elektra palkittiin viime vuonna Amsterdamissa järjestetyillä alan messuilla vuoden aluksena.

Viime syyskuussa Suomessa otettiin käyttöön myös ensimmäinen maasähkökäyttöinen lossi Nauvon Högsarin lossireitillä.

Sähkökelalossi saa energiansa suoraan valtakunnanverkosta sähkökaapelia pitkin, ja kaapeli kelautuu automaattisesti lossilla sijaitsevaan kelaan ajon aikana. Myös sähkökelalossilla on varavoimana perinteinen dieselgeneraattori mahdollisia sähkökatkoksia ajatellen.

Sähköautoilijoiden etujärjestö

Sähköautoilijat ry kertoo olevansa kuluttajajärjestö, joka valvoo sähköautoilijoiden etuja ja pyrkii edistämään sähköautoilun yleistymistä.

Sähköautoilijoiden lisäksi yhdistys edustaa myös sähkömoottoripyörien ja -veneiden sekä muiden sähköajoneuvojen käyttäjiä.

– Kaikki sähköisestä liikkumisesta kiinnostuneet ovat aina tervetulleita tapahtumiin, joissa pääsee tutustumaan ja koeajamaan sähköautoja, sekä kuulemaan ajankohtaisista sähköisen liikkumisen teemoista.

Lue myös:

    Uusimmat