Asiantuntijoiden mukaan Erdogan pyrkii tuomaan lausuntonsa kautta esiin vaikutusvaltaansa.
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan sanoo, että Turkki voisi hyväksyä Suomen Natoon ilman Ruotsia.
Hän kuitenkin varoitti Suomea Ruotsissa nähdyistä kurdien protesteista.
– Jos on tarve, voimme antaa toisenlaisen viestin koskien Suomea. Ja kun annamme tämän erilaisen viestin koskien Suomea, Ruotsi on järkyttynyt, Erdogan sanoi Turkin televisiossa.
Ulkopoliittisen instituutin tutkijatohtori Iro Särkkä pitää Erdoganin lausuntoa yhtenä siirtona pelissä. Hänen mukaansa Suomen ja Ruotsin tulee pysyä nyt todella tiukkoina.
– Uusia vaatimuksia tulee joka päivä eri muodoissa. On tärkeää, että Suomi ja Ruotsi pysyvät yhtenäisenä rintamana tässä kysymyksessä.
"Viesti oli se, että Erdogan on suuri"
Särkän mukaan Erdogan haluaa tuoda esiin oman merkityksensä vaikutusvaltaisena poliittisena johtajana. MTV Uutisten kansainvälisen politiikan asiantuntija Risto E. J. Penttilä jakaa näkemyksen.
– Viesti oli se, että Erdogan on suuri. Koko maailma kuuntelee häntä ja katsoo, mitä hän seuraavaksi tekee.
Särkän mukaan Erdoganin puheissa on viesti myös Nato-maille. Turkki on ollut pettynyt siihen, miten Naton huomio on kiinnittynyt yhteiseen pelotteeseen ja puolustukseen itäisessä Euroopassa. Tämä on Särkän mukaan normaali ja luonnollinen kehityssuuntaa Venäjän hyökättyä Ukrainaan.
Turkki haluaa vahvasti tuoda esiin terrorisminvastaisen taistelun, jonka maa määrittelee omalla tavallaan.
Voisiko Suomi mennä yksin Natoon?
Penttilän mukaan on mahdollista, että Turkki hyväksyisi vain Suomen jäseneksi.
– En pidä tätä vaihtoehtoa millään tavalla hyvänä, Särkkä vastaa kysymykseen siitä, voisiko Suomi mennä Natoon ilman Ruotsia.
