Portaittain voimaan tuleva hoitajamitoitus tarkoittaa sitä, että Suomeen olisi saatava 4 400 uutta lähi- ja sairaanhoitajaa nykytilanteeseen verrattuna.
Ympärivuorokautisessa hoivassa pitää olla vajaan kolmen vuoden kuluttua 0,7 hoitajaa yhtä potilasta kohden
Tämä tarkoittaa sitä, että lähi- ja sairaanhoitajan ammattien olisi kiinnostettava suomalaisia entistä enemmän, jotta hoitajamitoitus toteutuu.
4 400 uuden hoitajan hankinta maksaa alustavien arvioiden mukaan lähes 240 miljoonaa euroa.
Koulutus on avainasia urakan onnistumiseen. Uusia hoitajia tarvitaan vähitellen lisää, koska hoitajamitoitus tulee voimaan portaittain huhtikuuhun 2023 mennessä.
– Keskeisin asia on koulutusmäärien lisääminen. Tarvitsemme lisää lähi- ja sairaanhoitajia ja hoiva-avustajia. Näiden osalta opetus- ja kulttuuriministeriö on tehnyt koulutusvarauksen ja varannut määrärahat lähihoitajien ja sairaanhoitajien osalta. Hoiva-avustajien osalta käydään läpi toimenkuvien selkiyttämistä, hallitusneuvos Jaana Huhta sosiaali- ja terveysministeriöstä kertoo.
Myös työolojen parantaminen on tärkeätä, jotta hoiva-ala pysyy vetovoimaisena.
– Työntekijöiden työssäjaksamiseen ja työssäpysymiseen on kiinnitettävä huomiota. Työoloja, johtamista on parannettava, Huhta toteaa.
Kuormittavuuden pitäisi vähentyä
Hoitajamitoituksen uskotaan lisäävän alan vetovoimaa, kun työn kuormittavuuden pitäisi vähentyä henkilöstömäärän kasvaessa.

