Täksi kaudeksi Israelin pääsarjaan siirtynyt Suomen maajoukkuelentopalloilija Akseli Lankinen seuraa maan dramaattisesti heikentynyttä turvallisuustilannetta asunnossaan Tel Avivissa. Maan liitto perui palestiinalaisiskujen jälkeen liigan avauskierroksen ottelut.
Äärijärjestö Hamasin tekemissä iskuissa Israelin puolelle on saanut surmansa ainakin 700 ihmistä. Israelin vastatoimet ovat puolestaan aiheuttaneet tähän mennessä lähes 500 hengen kuoleman palestiinalaisalueilla.
Elokuun lopussa Israeliin asettunut lentopalloilija Akseli Lankinen odottelee tietoa arkirutiinien jatkumisesta asunnossaan Tel Avivin liepeillä. Kaupunkiin osui lauantai-iltana raketti-isku, mutta Lankisen asuinalueella on ollut rauhallista.
Maan pääsarjan piti käynnistyä tiistaina, mutta avauskierroksen ottelut peruttiin viikonlopun tapahtumien takia.
– Meille tuli ainakin eilen (sunnuntaina) tieto, että ensimmäinen peli on siirretty. Eilen, kun juttelin asiasta, he eivät tienneet vielä pidemmälle, Lankinen kertoo MTV Urheilulle.
Myös joukkueen harjoitukset on peruttu. Lankisen käsityksen mukaan määräys siihen on tullut kaupungin johdon taholta.
Israeliin siirtyy harvoin suomalaisia urheilijoita. Lankisen läsnäolo maassa on hyvin hänen tuttaviensa tiedossa, joten huolestuneita yhteydenottoja on tullut.
– Kyllä ihmiset ovat jonkun verran kyselleet, että onko kaikki kunnossa, hän sanoo.
Seuraa tilannetta asunnossaan
Lauantaina myös ulkona liikkumista suositeltiin välttämään, mutta muuten tilanne Lankisen asuinalueella on rauhallinen.



