Suomalaistutkijat ovat osana kansainvälistä tutkimusryhmää kuvanneet ensimmäistä kertaa sekä mustan aukon ympärillä olevan rengasmaisen rakenteen että voimakkaan suihkun Messier 87 -galaksin ytimessä.
Kuva otettiin teleskooppiverkoston havaintoja koostamalla. Siinä käytettiin uusia millimetriaallonpituuksilla tehtyjä havaintoja. Havainnoissa oli mukana Aalto-yliopiston Metsähovin radio-observatorio.
– Metsähovin radioteleskooppimme oli yksi viidestä asemasta Euroopassa, jotka osallistuivat näihin havaintoihin vuonna 2018. Radioteleskooppeja, jotka mittaavat 3,5 millimetrin aallonpituudella, ei ole kovin paljon, mikä tekee Metsähovissa kerätystä datasta arvokasta, Aalto-yliopiston vanhempi tutkija Tuomas Savolainen kertoo tiedotteessa.
Katso videolta: Näin ultramassiivisen mustan aukon jäljille päästiin.
Tutkija: Täydellisempi kuva mustan aukon ympäristön prosesseista
Kuva on ensimmäinen laatuaan.
– Aiemmin olimme nähneet sekä mustan aukon että suihkun erillisissä kuvissa, mutta nyt olemme ottaneet panoraamakuvan mustasta aukosta yhdessä siitä lähtevän suihkun kanssa käyttäen uutta aallonpituutta, kertoo Ru-Sen Lu Shanghain tähtitieteellisestä observatoriosta ja Max Planck -tutkimusryhmän johtaja Kiinan tiedeakatemiassa julkaistussa tiedotteessa.
Tiedotteessa kerrotaan, että aiemmin ei ole onnistuttu kuvaamaan niin sanottua kertymäprosessia, jossa mustaa aukkoa ympäröivän materiaalin uskotaan putoavan aukkoon.
– Aiemmin näkemämme rengas on suurempi ja paksumpi kuvattuna 3,5 millimetrin aallonpituudella. Tämä osoittaa, että mustaan aukkoon putoava materia tuottaa ylimääräistä säteilyä, joka näkyy kuvassa. Nyt saamme täydellisemmän kuvan mustan aukon ympärillä toimivista prosesseista, Ru-Sen Lu lisää.
Uusimmat
-
00:00
Kaksi kuollut auton törmättyä päin rekkaa Pälkäneen keskustan kohdalla – auto roihahti liekkeihin
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Libanonin valtionmedia: Israel iskenyt taas Beirutiin – MTV seuraa
-
23:30
Madonnan pikkuveli on kuollut
-
23:05
"Korkean uhan" tulivuori alkanut järisyttää maata ennätystahtiin Yhdysvalloissa
-
22:55
NHL-seuralta useita suomalaispäätöksiä – Anttoni Honka lainalle Eurooppaan
-
22:38
Mistä on kyse? Helsingin tuomiokirkon keskellä leijuu seitsemänmetrinen maapallo
-
22:09
TTK-kisasta pudonnut Olli Halonen: "Leuka pystyssä lähden"
-
21:56
Kohutussa Menendezin veljesten murhajutussa uusi käänne
-
21:50
Jesse Ylöselle ikävä NHL-uutinen
-
21:26
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa parinvaihtoviikko – tässä ovat uudet parit!
-
21:20
Tämä pari joutui jättämään TTK-parketit
-
21:17
HJK-faneilta raju mielenilmaus Helsingissä
-
20:57
Suomen bikini fitness -tähdeltä leuat loksauttava tarina Minna Pajulahdesta: "En ole ikinä nähnyt sellaista keneltäkään muulta"
-
20:55
Dinosaurukset tappanut asteroidi ei tullut yksin: Katastrofaalinen tapaus
-
20:52
Kymppejä! Gogi Mavromichalis hämmästytti parketilla tuomariston täysin: "Niin täydellistä TTK:ta"
-
20:39
Isaac Senen ja Kastanja Rauhalan perinteistä poikkeava veto parketilla sai TTK-tuomariston jakautumaan
-
20:36
Jesse Puljujärvestä huima julistus – NHL-menestysluotsi jakoi mehukkaan kommentin suomalaisesta
-
20:16
Helena Ahti-Hallberg vaikuttui Niina Lahtisen tanssin aloituksesta: "Ehdottomasti parasta antia"
-
20:15
Itämeri on tuhansien hylkyjen hautausmaa – tutkimussukeltaja kertoo, mikä on pitänyt laivojen jäänteet kunnossa satoja vuosia
-
Lataa lisää