Opiskelija Katien työ mahdollisti historiallisen kuvan mustasta aukosta – naisen ilme oli paljonpuhuva, kun kuva piirtyi ensimmäisen kerran näytölle

Musta aukko -kuvan taustalla 29-vuotias naistieteilijä 0:45

Tutkijat julkistivat eilen ensimmäisen avaruuden mustasta aukosta koskaan otetun kuvan. Historiallinen taltiointi olisi kuitenkin jäänyt tekemättä ilman opiskeljia Katie Boumanin kehittämää algoritmia. Asiasta kertovat muun muassa CNN ja Time.

Aiemmin kuvat mustista aukoista ovat olleet vain taiteilijoiden näkemyksiä ja erilaisia simulaatioita.

Peräti noin 50 miljoonan valovuoden päässä M87-galaksissa sijaitsevasta mustasta aukosta on nyt saatu kuva, ja osa ansiosta kuuluu tietojenkäsittelytieteen jatko-opiskelija Katie Boumanille.

Kolme vuotta sitten huippuyliopisto Massachusetts Institute of Technologyssa opiskellessaan Bouman johti ryhmää, joka loi algoritmin, jolla nyt julkaistu ainutlaatuinen kuva pystyttiin tuottamaan.

Omaan Facebookiinsa Bouman lisäsi kuvan omasta epäuskoisesta ilmeestään, kun historiallinen kuva muodostui tietokoneen näytölle Harvardin yliopiston tiloissa viime kesänä.

Algoritmi mahdollisti datan aukkojen täydentämisen

Käsittämättömän kaukana sijaitsevien ja tietyiltä osin näkymättömien mustien aukkojen kuvaaminen oli vuosien ajan pelkkä haave.

Kansainvälisen teleskooppiverkoston avulla saatiin valtavia määriä dataa, jota yhdistelemällä projekti pääsi alkuun.

Vasta Boumanin ryhmän algoritmi pystyi kuitenkin täydentämään datan suuret aukot, ja hajanaiset ainekset saattiin koottua valmiiksi kuvaksi.

"Kukaan meistä ei olisi voinut tehdä sitä yksin"

Tutkija Vincent Fishin mukaan Bouman toi ryhmään tärkeän havainnon esimerkiksi siitä, että on olemassa "luonnollisia kuvia".

– Ajattele kuvia, joita otat kamerakännykällä – niillä on tiettyjä ominaisuuksia. Jos tiedät mitä yhdessä pikselissä on, sinulla on hyvä arvaus siitä, mikä pikseli on vieressä, Fish kuvailee hyödynnettyä metodia CNN:lle.

Bouman itse suhtautuu omaan rooliinsa vaatimattomasti.

– Kukaan meistä ei olisi voinut tehdä sitä yksin. Onnistumisen takana olivat erilaiset ihmiset monenlaisista taustoista, Bouman arvioi.

Lue myös:

    Uusimmat