Suomalaisten tuhoisa tapa tehdä itsemurhia: "Rikollista toimintaa"

Poliisiylitarkastaja Risto Lammi nosti perjantaina blogissaan esiin vaikean aiheen. Lammin mukaan alkuvuonna on tapahtunut lukuisia tieltä suistumisia ja nokkakolareita kovassa vauhdissa.

– Vaikuttaa siltä, että omia vaikeita elämäntilanteita tai tunnetiloja ratkotaan nyt maantiellä väkivaltaisesti, Lammi kirjoittaa.     
Tämän vuoden surullisia lukuja ei vielä tiedetä. Tilastokeskuksen uusin tilasto koskee vuotta 2013, jolloin moottoriajoneuvolla törmäämällä tehtiin 23 itsemurhaa.

– Kyse on rikollisesta toiminnasta, pahimmillaan henkirikoksesta, eikä se ole mitenkään tekijän oma asia. Kaikilla on oikeus turvalliseen liikenteeseen, Lammi korostaa STT:lle.

Liikenteessä tehtyjen itsemurhien vuosittainen määrä on pysynyt 2000-luvulla lähes samana, vaikka itsemurhien määrä on Suomessa muuten vakaassa laskusuunnassa.

Hae apua itsetuhoisiin ajatuksiin

Itsemurhat, niin liikenteessä, kuin muutenkin ovat aina ehkäistävissä, jos apu vain tulee riittävän varhain. Jo keskusteluapu voi auttaa.

  • Suomen Mielenterveysseuran valtakunnallinen kriisipuhelin: 010 195 202. Auki arkisin klo 9.00-07.00, viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00-07.00.  
  • Evankelis-luterilaisen kirkon palveleva puhelin: suomeksi 01019 0071. Auki sunnuntaista torstaihin kello 18-01, perjantaina ja lauantaina kello 18-03. Ruotsiksi 01019 0072. Auki joka ilta kello 20-24.
  • Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelin: 116 111. Kesällä (22.6.-9.8.) auki joka päivä kello 17-20. Muun osan vuotta maanantaista perjantaihin kello 14-20, lauantaisin ja sunnuntaisin kello 17-20. 

Liikennevakuutuskeskuksen liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien mukaan 10 prosenttia vuosittaisista kuolemaan johtaneista moottoriajoneuvo-onnettomuuksista on itsemurhia. Törmäämällä tehdään vuosittain keskimäärin 25 itsemurhaa.

Tutkijalautakunnat selvittävät liikennekuolemien syitä esimerkiksi onnettomuuspaikkatutkimuksella ja osallisten potilashistoriaa tutkimalla.

Ennaltaehkäisy on tärkeintä

Ajokyvyn arviointi lääkärikäyntien yhteydessä on tärkeää itsetuhoisten henkilöiden seulomiseksi. Liikenneitsemurhia tutkivan Trafin johtavan asiantuntijan Inkeri Parkkarin mukaan tähän on viime vuosina heräilty.

– Ajokykyä pitäisi kuitenkin arvioida vielä nykyistä useammin. Harvoin tulee vastaan tapauksia, joissa ajo-oikeuden eväämistä olisi edes pohdittu psyykkisten ongelmien vuoksi, Parkkari toteaa.

Suomeen on saatu liikennelääketieteen professuuri, jonka kautta tietoa levitetään lääkärikunnalle. Liikennelääketieteeseen erikoistuneita terveydenhoidon yksiköitä on perustettu ainakin Turkuun ja Helsinkiin.

Myös poliisi on aktivoitunut. Poliisiylitarkastaja Risto Lammin mukaan poliisin perus- ja täydennyskoulutukseen on lisätty ajoterveyden valvonnan opetusta.

Lue myös:

    Uusimmat