Fuengirolassa asuva Antti Pekkarinen kertoi, että suomalaisten suosiossa oleva Fuengirola kohtasi eilen erikoisen sääilmiön.
– Fuengirolassa satoi eilen rakeita tai räntää. Olin töissä toimistolla, enkä päässyt itse rannalle, mutta olen nähnyt useita kuvia sosiaalisessa mediassa Fuengirolan valkoisista rannoista. Jopa kaupunginjohtaja oli tehnyt Facebook-päivityksen sääilmiöstä, Pekkarinen kertoo.
Nyt valkeat rannikot ovat ehtineet jo sulaa.
Meterologitkin ihmettelevät
Päivystävä meteorologi Riikka Lahtinen kertoo Forecalta, että hekin ovat hämmästelleet aurinkorannikon eilistä sääilmiötä.
– Kyllä se harvinainen ilmiö on ja erikoiselta tuntuu, että Espanjan Fuengirolassa tulee lunta.
Foreca on myös saanut paikalla olleilta suomalaisilta on tullut kuvia paikasta. Tietoa tulevista lumisateista ei ole.
Antti Pekkarinen on itse asunut Fuengirolassa 12 vuotta eikä muista kertaakaan nähneen vastaavanlaista tapausta. Lämpötila oli tapahtuma-aikaan noin kymmenisen astetta.

