Suomalaisten rajavartijoiden ensimmäiset vuorot Liettuassa ovat sujuneet rauhallisesti – "Meidän on otettu todella hyvin vastaan"

Takana on kaksi työvuoroa Kabeliain rajavartioasemalla Liettuassa lähellä Valko-Venäjän rajaa.

Lämpötila rajaa valvoessa on kivunnut yli 30 asteeseen ja paarmoja, punkkeja sekä hyttysiä on riittänyt.

Tilanne rajan laittomasti ylittävien siirtolaisten suhteen oli suomalaisten rajavartijoiden mukaan kuitenkin Kabeliain alueella rauhallinen.

–  Siellä oli rauhallista. Siirryimme juuri Vilnaan ja täältä käsin työskentelemme sellaisella rajavartioasemalla kuin G. Zagunis, kertoi toinen Liettuassa olevista suomalaisista rajavartijoista STT:lle maanantaina iltapäivästä.

Suomen rajavartiolaitos lähetti viime viikolla kaksi partiota tukemaan Latvian ja Liettuan rajavalvontaa.

Partiot lähetettiin sen jälkeen, kun Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontex oli heinäkuun alussa lähettänyt jäsenvaltioilleen pyynnön tukea Latvian ja Liettuan rajavalvontaa.

Pyynnön taustalla oli Valko-Venäjältä tulevien luvattomien rajanylitysten määrän merkittävä kasvu.

Suomesta molempiin maihin lähetettiin kahden hengen partio sekä ajoneuvo.

–  Toimimme Frontexin RBI eli nopeasti perustettavissa rajainterventiojoukoissa ja toimimme Frontexin ja Liettuan rajavartiolaitoksen antamien ohjeiden mukaisesti, Vilnaan uuteen majoituspaikkaan juuri saapunut suomalainen taustoittaa.

Suomalaiset rajavartijat halusivat esiintyä jutussa ilman nimiään työturvallisuutensa takia.

Tilanne voi muuttua jo huomenna

Kun Kaakkois-Suomen rajavartioston rajavartijoina työskentelevä kaksikko lähti autollaan kohti Liettuaa, ei alun perin ollut edes tiedossa, että majapaikaksi vaihtuu Vilna.

–  Oletettavasti työskentelemme Zaguniksessa elokuun puoliväliin asti, mutta tilanne voi muuttua vaikka huomenna, rajavartija kertoo.

Suomalaisten tehtäviin paikan päällä kuuluu rajavartijoiden mukaan käytännössä samanlaista maarajojen valvontaa kuin Suomessakin. Rajaa valvotaan jalan sekä partioautosta käsin. Partiossa on kuitenkin aina mukana paikallinen rajavartija.

Kaksikko pysyy Liettuassa kuukauden päivät, jonka jälkeen paikalla saapuu toinen partio. Suomalaisten partioiden on määrä näillä näkymin avustaa rajavalvonnassa Liettuassa ja Latviassa joulukuun alkuun asti.

Liettuaan ensimmäisinä saapuneen partion molemmille jäsenille tilanne on uusi kokemus.

–  Yhteistyö on toiminut älyttömän hyvin, siinä ei ole ollut mitään ongelmaa. Meidät on otettu todella hyvin vastaan, ja apu on kyllä tarpeen.

Yli 10 tunnin vuoroja

Maasto Kabeliain alueella oli suomalaisten mukaan samanlaista kuin kotimaassakin: kangasmetsää ja vaihtelevaa.

He eivät osaa kertoa, paljonko ihmisiä tuli alueella laittomasti rajan yli Valko-Venäjältä sinä aikana, kun he työskentelivät siellä.

–  Rajavartioaseman pihalle oli pystytetty iso teltta. 16. heinäkuuta tilanne oli se, että siellä oli 55 siirtolaista. Emme tiedä, minkä ajan sisällä he olivat tulleet sinne, toinen suomalaisista rajavartijoista kertoo.

Kaikki 55 eivät kuitenkaan olleet ylittäneet rajaa samoilta kohdilta, vaan heidät oli kuljetettu rajavartioasemalle useammalta eri alueelta.

–  Turvapaikkaprosessi jatkuu liettualaisten viranomaisten ohjeiden mukaan ja heidän toimintatapojensa mukaan. Me emme osallistu siihen prosessiin millään tavalla, enemmän äänessä ollut rajavartija jatkaa.

Työpäivät suomalaisilla ovat pitkiä: päivävuorot kestävät 12 tuntia ja yövuorot 14 tuntia. Vilnasta työmatka raja-asemalle on melkein sata kilometriä. Varustuksena heillä on samanlainen partiovarustus kuin Suomessakin.

Rajavartiosto lähettää henkilöstöä ja kalustoa vuosittain Frontexin operaatioihin pyydettäessä tai vuosisuunnittelussa sovitulla tavalla.

Yli 1 900 otettu kiinni rajalla

Liettuan ja Valko-Venäjän rajalla on otettu tänä vuonna kiinni kaikkiaan yli 1  900 laittomasti rajan ylittänyttä, kertoo Baltian uutistoimisto BNS. Koko viime vuoden aikana vastaava luku oli 80.

Liettuan mukaan siirtolaisten tulossa maahan on kyse Valko-Venäjän hallinnon järjestelmällisestä operaatiosta, jonka tarkoitus on paitsi Liettuan myös EU:n painostaminen.

Euroopan unionin jäsenmaat asettivat kesäkuussa talouspakotteita Valko-Venäjän vientituotteille vastauksena Valko-Venäjän ihmisoikeusrikkomuksille.

Viime viikon tiistaina Liettuan parlamentti Seimas hyväksyi lain laittomasti maahan tulleiden ihmisten pidättämisestä enintään puoleksi vuodeksi. Laki hyväksyttiin pikamenettelyllä.

Useat ihmisoikeusjärjestöt pitävät lakia kyseenalaisena, koska sen katsotaan oikeuttavan ihmisoikeusrikkomukset ja tekevän haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten tilanteesta entistä turvattomamman.

"Merkki siitä, ettei Liettua ole yksin"

Liettuan sisäministerin Agne Bilotaiten mukaan maahan on saapunut Frontexin suuntaan esitetyn avunpyynnön jälkeen jo arviolta 20 rajavartijaa ja 14 ajoneuvoa muista maista.

–  Tämä on erittäin selvä merkki siitä, että Liettua ei ole yksin, sisäministeri sanoi BNS:n mukaan tiedostustilaisuudessa maanantaina.

Tiedostustilaisuudessa oli paikalla myös Frontexin johtaja Fabrice Leggeri, joka vieraili maassa tutustuakseen tilanteeseen.

Hänen mukaansa määräysten vastaiset rajanylitykset lähtivät kasvuun Liettuan ja Valko-Venäjän rajalla joitakin viikkoja sitten ja kesäkuun lopussa sekä heinäkuun alussa määrät kasvoivat selvästi.

–  Se oli se hetki, jolloin Frontex ja Liettuan viranomaiset arvioivat, että tilanne on täysin erilainen kuin normaalisti, eikä siihen voida puuttua ilman nopeaa rajainterventiota.

Kaikkiaan Liettuaan on tulossa muista maista arviolta 60 rajavartijaa. Lisäksi maa on keskustellut Frontexin kanssa viraston mahdollisuudesta auttaa siirtolaisten haastatteluissa.

Lue myös:

    Uusimmat