Suomalaissensaatiolla upea tilaisuus EM-finaalissa: "Hyvät ominaisuudet mihin vain"
Kestävyysjuoksija Nathalie Blomqvistin suunnitelma tähtää pistesijoille 5 000 metrin EM-finaalissa, mutta on valmis taistelemaan myös paremmasta sijasta. Blomqvist palasi MTV Urheilun haastattelussa myös toukokuun lopun upeaan Suomen ennätysjuoksuunsa Oslon Bislettillä.
Voit katsoa Nathalie Blomqvistin koko haastattelun pääkuvan paikalla olevalta videolta.
Blomqvistin viimeinen kilpailu ennen Rooman EM-kisoja oli huima. Hän murskasi Päivi Tikkasen vuonna 1991 juokseman 3 000 metrin Suomen ennätyksen pysäyttämällä kellot aikaan 8.49,25. Kun aiemmin huhtikuussa 5 000 metrillä oli syntynyt oma ennätysaika 14.59,70, ovat lähtökohdat EM-kisoihin erinomaiset.
Blomqvist on 5 000 metrin ajallaan Euroopan tilastossa sijalla seitsemän. Perjantai-illan EM-finaalissa tavoitteena on vähintään sijoittuminen pistesijalle, kahdeksan joukkoon.
– Ainakin pistesija. Hyvä aika tietysti olisi kiva myös. Mutta kyllä ne sijoitukset on tärkeimät tässä vaiheessa. Lähden taistelemaan myös paremmastakin sijasta, Blomqvist sanoi MTV Urheilun haastattelussa.
LUE MYÖS: Tällaiset ovat Suomen sensaatiojuoksijan EM-mitalimahdollisuudet – ”Näyttää vahvasti koilliseen”
Hyvä aika voisi tarkoittaa Annemari Sandellin vuonna 1996 juokseman Suomen ennätyksen 14.56,22 rikkomista. Blomqvist on siihen valmis.
– Kyllä se on mahdollista. Jos vaan lähdetään alusta asti juoksemaan aika kovaa vauhtia, se menee rikki.
Blomqvistin kausi on jo nyt ollut upea, mikä näkyy terveenä itseluottamuksena. Usko omiin kykyihin on vahva.
– Toivon, että tulee aika vauhdikas juoksu. Tiedän, että olen aika vahva myös lopussa. Tuntuu, että mulla on hyvät ominaisuudet mihin vain tuossa kisassa. Avoimin mielin lähden sinne ja toivon, että juoksu kulkee.
5 000 metrin kilpailu juostaan suoraan loppukilpailuna, mikä tietää sitä, että juoksijoita riittää tungokseksi asti. Blomqvist sanoo juoksutaktiikkansa muodostuvan tarkemmin juoksun kehittyessä, mutta yksi asia on varma.
– Kyllä mun taktiikka on olla mukana kärjessä koko ajan.
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää