Tällaiset ovat Suomen sensaatiojuoksijan EM-mitalimahdollisuudet – ”Näyttää vahvasti koilliseen”
Nathalie Blomqvistin nousi kertaheitolla 3000 metrin Suomen ennätyksellään Rooman EM-kisojen mitalikandidaatiksi.
23-vuotias Blomqvist paransi Päivi Tikkasen 33 vuotta vanhaa Suomen ennätystä lähes kymmenen sekuntia aikaan 8.32,23. Ajallaan hän nousi maailman tämän kauden tilastossa sijalle 15 ja Euroopan listalla peräti sijalle viisi.
– Se esitys, tyyli ja tapa. Ei ollut kiinni siitä, että löytää hyvän ryhmän, vaan itseluottamusta riittää, että pystyy juoksemaan yksin SE:n, MTV Urheilun asiantuntija Tommi Evilä hehkuttaa.
Katso Blomqvistin upean SE-juoksun viimeiset kierrokset jutun ylälaidan videolta.
Rooman EM-kisoissa ei juosta kyseistä matkaa, vaan 5000 metriä. Silläkin Blomqvist on painellut tällä kaudella lähelle SE-lukemia, ja Roomassa on erittäin mahdollista, että nuori nainen ottaa Suomen ennätyksen haltuunsa. Blomqvistin tänä vuonna juostu ennätys 14,59,70 jää Annemari Sandellin Suomen ennätyksestä 14.56,22 reilut kolme sekuntia.
– Koen, että voin parantaa 5000 metrin Suomen ennätystä aika reilusti ja toivon, että EM-kisoissa juostaan kovaa, Blomqvist totesi SUL:n tiedotteessa 3000 metrin SE-juoksunsa jälkeen.
Tilastoissa peräti viidentenä
Mihin SE-lukemat sitten EM-Roomassa voisivat riittää? 5000 metrin Euroopan tilastossa Blomqvist on tällä hetkellä sijalla seitsemän, mutta suomalaisen osakkeita nostaa rajusti se, että Euroopan ylivoimainen ykkösnimi Sifan Hassan sekä tilastokakkonen Megan Keith jäävät pois.
Naisten 5000 metrin osallistujien tilastovertailu | ||||
Sijoitus | Nimi | Maa | Kauden paras | Oma ennätys |
1. | Marta Garcia | Espanja | 14.46,37 | 14.46,37 |
2. | Maureen Koster | Hollanti | 14.50,74 | 14.47,52 (2023) |
3. | Hannah Nuttall | Iso-Britannia | 14.52,65 | 14.52,65 |
4. | Karoline Bjerkeli Grövdal | Norja | 14.56,24 | 14.31,07 (2022) |
5. | Nathalie Blomqvist | Suomi | 14.59,70 | 14.59,70 |
6. | Federica del Buono | Italia | 15.00,90 | 15.00,90 |
7. | Hanna Klein | Saksa | 15.01,14 | 14.51,71 (2022) |
8. | Nadia Battocletti | Italia | 15.02,69 | 14.41,30 (2023) |
9. | Amy-Eloise Neale | Iso-Britannia | 15.07,38 | 15.07,38 |
10. | Izzy Fry | Iso-Britannia | 15.07,76 | 15.07,76 |
Kauden kärki on Espanjan Marta Garcia ajalla 14.46,37, mutta paras ennätys on Norjan Kristine Bjerkeli Grövdalin 14.31,07 (2022). Heidän lisäkseen urallaan ajan 14.50 alittaneita on vain kaksi: Hollannin Maureen Koster 14.47,52 (2024) ja Italian Nadia Battocletti (2022).
Jos Blomqvistin omiin sanoihin reilusta ennätysparannuksesta on luottaminen, voi hänen osaltaan puhua jo realistisesti EM-mitalimahdollisuuksista. Toki pitää muistaa, että arvokisafinaalissa voidaan juosta kova vauhtijuoksu tai edetä kyttäillen ja jättää ratkaisu loppukirin varaan. Blomqvist on tässäkin suhteessa vahvoilla.
Blomqvistin etuna on kyky juosta koko matka vauhdikkaasti tai satsata loppukiriin. Pitkään hänen päämatkansa oli 1500 metriä, eli kirikykyä pitäisi löytyä vitosen kisassa kovimpia kestävyyskoneita vastaan.
– Hänellä on reserviä juosta muitakin matkoja, ja se on varmasti urheilijan mentaalipuolelle raikastava tekijä, Evilä pohtii.
Evilä komppaa Blomqvistin omaa näkemystä siitä, että ennätystä voi hilata uusiin lukemiin. Suomalaisen osakkeita nostaa kova nousukunto.
– Itseluottamuksesta ei ole ainakaan kiinni. Nyt on ennen Roomaa herkistelyä edessä, mikä kertoo siitä, että valmistautumista ei ole vedetty vielä äärimmilleen, eli löytyy vielä resurssia parantaa tulosta. Kuntokäyrä näyttää vahvasti koilliseen.
Tahti vain kiihtynyt
23-vuotias Blomqvist on noussut nopeasti lupaavasta juniorista aivan maailmanluokan juoksijaksi. Viime kaudella hän juoksi komeasti viidenneksi alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa Espoossa 1500 metrillä ajalla 4.10,74. Hän hilasi ennätyksensä viime kesänä vielä tulokseen 4.06,93, mutta tällä kaudella tahti on vain kiihtynyt.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
1500 metrin ennätys kirjataan nykyään 4.04,76, ja kuten sanottu ennätykset ovat paukkuneet niin 3000 metrillä kuin viidellä tonnillakin tällä kaudella.
Hän harjoittelee todella paljon yhdessä toisen suomalaishuipun Camilla Richardssonin kanssa. Kaksikko on ainakin leireillyt paljon yhdessä ja sosiaalisessa mediassa Richardssonin ja Blomqvistin yhteislenkeistä löytää paljon materiaalia.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.
Blomqvistin päämatka oli vielä tähän vuoteen asti 1500 metriä, mutta tulevaisuudessa päämatkaa varmasti pohditaan yhdessä valmentaja Tom Andtbackan kanssa.
– Edelleen se, että 1500 metriä juoksee, palvelee nopeuspäätä erittäin hyvin. Tulevaisuus näyttää erittäin hyvältä, Evilä suitsuttaa.
Kenties Blomqvist ottaa mallia treenikaveriltaan Richardssonilta, joka on monen vuoden 3000 metrin estejuoksun jälkeen siirtynyt enemmän pidemmille matkoille. Roomassa Richardsson edustaa Suomea puolimaratonilla.
EM-kisat käydään Roomassa 7.-12.6. Blomqvistin 5000 metrin finaali on luvassa heti kisojen avauspäivänä ensi perjantaina, ja se huipentaa kilpailupäivän viimeisenä lajina.
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää