Suomen maastohiihdon huoltopäällikkö Matti Haavisto harmitteli lauantaina Rukalla, että huoltojoukoille sattui huono päivä maailmancupin perinteisen hiihtotavan kisoissa.
Etenkin naisten kisassa suomalaiset joutuivat potkimaan suksiensa pohjista lumipaakkuja, ja menestyssaumat karisivat siihen.
– Ei tämä toivottava tilanne ole, mutta näitä sattuu, Haavisto totesi.
Hankalan kelin osuminen juuri perinteisen kympille tuntuu olevan kohtalon ivaa, sillä suomalaisilla oli paraatimatkallaan vaikeuksia myös Lahden MM-hiihdoissa. Nyt kukaan Suomen naisista ei yltänyt kymmenen parhaan joukkoon.
Rukalla kelin teki vaikeaksi, että pitkän pakkasjakson jälkeen tuli nollakeli. Haavisto arvioi asteikolla yhdestä kymmeneen, että keli oli yhdeksikön arvoisesti vaikea.
– Ylhäällä oli kuivaa lunta. Kun latu rikkoontuu, sauvojen jäljiltä tulee kuivaa lunta kostean päälle. Se on myrkkyä pehmeälle voiteelle, Haavisto selitti.
Voidellun suksen vaihtoehtona oli voitelematon pitopohjasuksi. Suomen naishiihtäjät eivät sellaisia käyttäneet, vajaat kaksi tuntia myöhemmin startanneista miehistä monet.
Kumpaakin kisaa varten huoltoryhmä teki hartiavoimin töitä, eivätkä urheilijat kritisoineet huoltoryhmää.
"Pitäisi onnistua kelissä kuin kelissä"
Naishiihtäjistä useimmat tuntuvat karsastavan pitopohjasuksien käyttöä, koska niihin on mahdotonta saada hiihtäjien kaipaamaa seinäpitoa. Haaviston mukaan silloin pitää hyväksyä se, ettei nousuja voi hiihtää ladulla, vaan ne on juostava kapealla haarakäynnillä ladun sivussa.