Suomalaisnaisiakin huijannut Tinder-huijari jäi Interpolin haaviin Ateenan lentokentällä – "On ihanaa, että hänet on saatu kiinni"

Uhrit häpeävät ilmoittaa huijauksista 2:07
Video: Esimerkiksi deittikumppaneita etsiviä ihmisiä huijataan netissä monella tapaa. Rahanmenetykset voivat olla kymmeniä tuhansia euroja.

Ainakin satoja tuhansia euroja lukuisilta eri naisilta huijannut Tinder-huijari Simon Leviev, oikealta nimeltään Shimon Yehuda Hayut, on jäänyt kiinni poliisille.

Asianajajan mukaan Interpol pidätti Hayutin Ateenan lentokentällä. Asiasta kertoo norjalainen VG.

Israelilaismies ehti huijata naisilta merkittäviä rahasummia rahoittaakseen luksuselämäntyyliään.

Uhri: "On ihanaa, että hänet on saatu kiinni"

Tapaukset toistivat samaa kaavaa: Hayut tutustui aluksi naisiin Tinder-sovelluksen kautta, jonka jälkeen hän piti heihin tiivistä yhteyttä yksityisviesteillä.

Hayut antoi ymmärtää elävänsä sangen äveriästä elämää, johon kuului luksusautoja, liikematkoja yksityiskoneella ja henkivartijoita.

Mies kertoi naisille erilaisia tarinoita taustoistaan ja valehteli olevansa muun muassa israelilaisen timanttimiljonäärin poika, asekauppias ja entinen hävittäjälentäjä.

– Mielestäni on ihanaa, että hänet on saatu kiinni, kiitos hyvän poliisityön useassa maassa. Odotan nyt oikeuden toteutumista vihdoin niissä monista tapauksista, joista hänet saadaan nyt vastuuseen, huijauksen uhriksi joutunut norjalainen Cecilie Schrøder Fjellhøy kommentoi VG:lle.

Vei suomalaisnaisilta valtavia summia rahaa

Myös useat suomalaisnaiset joutuivat Hayutin uhreiksi.

MTV Uutiset kertoi helmikuussa 2016 kolmen suomalaisnaisen tarinat. Hayut huiputti kultakin naiselta kymmeniä tuhansia euroja.

 Helsingin käräjäoikeus tuomitsi vuoden 2016 tammikuussa miehen muun muassa neljästä törkeästä petoksesta kolmen vuoden ehdottomaan vankeuteen.

Vapautuksen ja Israeliin karkoituksen jälkeen Hayut kuitenkin jatkoi huijauksiaan.

Lue myös:

    Uusimmat