Suomalaisnainen venyi käsittämättömään: 7 maratonia 7 mantereella 7 päivässä

Suomalaisesta Marianna Zaikovasta tuli ensimmäinen nainen, joka pääsi maaliin seitsemän maratonin haastekilpailussa seitsemässä päivässä seitsemällä mantereella.

Zaikovan suoritusta hehkutettiin World Marathon Challengen Facebook-sivuilla. Oheista kuvaa voi katsoa mobiililaitteilla vain täysversiossa.

Zaikovan suoritus oli tuskientäyteinen. Etenkin kuudennella maratonilla Dubaissa leikki meinasi jäädä kesken sietämättömien jalkakipujen vuoksi.


– Kun tulin 8. kierroksen loppuun, repesin itkuun, koska en yksinkertaisesti pystynyt enää menemään eteenpäin, Zaikova kertoo kilpailua varten perustetulla julkisella Facebook-sivustollaan.

Kilpakumppanien tuella Zaikova kuitenkin sinnitteli maaliin.


Alkuperäinen tavoite viiden tunnin alittamisesta jokaisella maratonilla meni myttyyn jo ensimmäisellä etapilla Etelämantereella, jossa 42,195 kilometriä taittui aikaan 5.16.

Seuraavana päivänä Chilessä Punta Arenasin maraton eteni aikaan 5.14.

Nopeimman maratontuloksensa (5.07) Zaikova juoksi viikon aikana Miamissa, kolmannella maratonillaan. Neljäs maraton 4. päivänä Espanjan Madridissa kulki aikaan 5.29, viidennellä Marokon Marrakechissa jalkakivut alkoivat jo tuntua ja aika painui 6.05:een. Dubaissa aikaa kului yli kuusi ja puoli tuntia ja myös päätösetapilla Australian Sydneyssä yli 6 tuntia.

– Tämä on niin ainutlaatuinen tilaisuus, että ei ollut sekuntiakaan kun olisin miettinyt, Zaikova kertoi MTV:n Huomenta Suomessa ennen matkaan lähtöä.

Haasteeseen osallistui 12 ihmistä, jotka kaikki pääsivät maaliin. Kireää aikataulua kiristi entisestään se, että kilpailut käytiin "lännestä itään", eikä aikavyöhykkeitä vastaan.

Lisää tunnelmia Marianna Zaikovan juoksu-urakasta voi lukea haasteen Facebook-sivuilta.

Lue myös:

    Uusimmat