Suomalaisia lennätettiin Kiinan Wuhanista kotimaahan

1:50
Etelä-Korea on julistanut koronaviruksen vuoksi kaksi kaupunkia erityistarkkailualueeksi ja kieltänyt väenkokouksia pääkaupungissa Soulissa. Viranomaisten mukaan koronavirus-tartuntojen määrä Etelä-Koreassa on kaksikertaistunut vuorokaudessa ja on nyt yli 200.

Kiinan Wuhanista kotiutettavia suomalaisia on saapunut kotimaahan iltapäivällä, kerrotaan ulkoministeriön viestintäpäivystyksestä. Jatkolento Pariisista toteutettiin yhteistyössä muiden Pohjoismaiden kanssa.

Ministeriöstä ei kuitenkaan kerrottu suomalaisten lukumäärää tai sitä, mille kentälle heidät oli lennätetty. Ministeriö ei kommentoinut myöskään sitä, joutuvatko koronaviruksen riivaamalta alueelta palanneet Suomessa karanteeniin.

Myöskään ylilääkäri Taneli Puumalainen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) ei ota kantaa kotiutuksen yksityiskohtiin tai yksittäisten ihmisten tilanteeseen. Hän kuitenkin kommentoi STT:lle yleisellä tasolla, miten tämäntyyppisten kotiutuslentojen yhteydessä toimitaan Suomessa ja ulkomailla.

– Yleisesti kotiutuslentoja koskien toimintalinja on sellainen, että henkilöiden terveydentila tarkistetaan, minkä jälkeen heidän terveydentilaansa seurataan kahden viikon ajan ja varmistetaan, että minkäänlaista tartunnan vaaraa ei ole.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja

    MTV Oy on osa Teliaa. Yrityskaupan myötä olemme päivittäneet tietosuojasivustomme ja tietosuojakäytännöt. Päivitetyt tietosuojakäytännöt astuvat voimaan 15.4.2020. Lue lisätietoja tästä.