Suomalaisetko epävarmoja? Näin naiset ylistävät itseään

Vaikka moni kokee tyytymättömyyttä omasta ulkonäöstään, on AVAn kyselyyn vastanneista 37 prosenttia tyytyväisiä itseensä. Näin suomalaisnaiset kehuvat omia vahvuuksiaan.

Ravitsemusterapeutti Anette Palssa pitää huolestuttavana sitä, että suuri osa naisista on tyytymättömiä ulkonäköönsä. Useat normaalikokoisetkin haluavat laihduttaa ja tavoittelevat epärealistisia kauneusihanteita. Ulkonäköpaineiden taustalla voi olla . 37 prosenttia AVAn lukijoista kertoi olevansa tyytyväinen itseensä. Omasta ulkonäöstä löytyi useita positiivisia puolia. Myös Palssan peräänkuuluttama positiivinen asenne nousee ulkonäköasioissa korkealle.

"Ihan tyytyväinen olen, vaikken ole laiha enkä normaalikaan, olen vain oma itseni ja tykkään olla tämän näköinen", kertoo AVAn lukija.

"En ole tavallisen näköinen, näytän vähän oudolta. Myös kauniiksi sanottu. Mutta jos minua ei olisi, kuka näyttäisi minulta? Ei ole ketään samanlaista ja on tuhlausta yrittää olla joku muu. Itsensä rakastaminen on onnellisuuden ehto. Uskon terveelliseen ruokavalioon ja liikuntaan, loput on omasta päästä kiinni", muistuttaa toinen tyytyväinen AVAn lukija.

Toisille tavallinen ulkonäkö voi olla kirous, toiset pitävät sitä parhaimpana asiana. Se, että 69-vuotiaana hiukset eivät ole vielä harmaantuneet, on myös ilonaihe.

Vaikka vanhemmiten ulkonäkö ei olekaan tärkein asia, voi sisäisesti kokea olonsa nuoreksi ja nätiksi. Ravitsemusterapeutti Anette Palssa nostaa tärkeimmäksi kriteeriksi itsensä hyväksymisen. Hyvinvointi lähtee sisältäpäin, tyytyväisyydestä, positiivisuudesta ja itsensä arvostamisesta. Lukijat ovat samoilla linjoilla.

"Olen oppinut hyväksymään itseni sellaisena kun olen ja kun hyväksyy itsensä, on hyvä olo ja näyttää hyvältä myös ulkoisesti. Ulkonäköä on turha miettiä liikaa, henkinen hyvinvointi heijastuu ulospäin", linjaa AVAn lukija.

"En vaadi liikaa"

Ravitsemusterapeutti Palssa muistuttaa, että kauneusihanteemme ovat niin epärealistisia, että harva nainen voi päästä niihin edes ruumiinrakenteeltaan.

"Olen ainutkertainen ja hyväksyn itseni enkä vaadi liikaa elämältä enkä muilta. Elämä ei ole kiinni ulkonäöstä eikä materiasta", AVAn lukija tuumaa.

Kauneus ja tyytyväisyys voivat johtua myös päivästä. On hyviä päiviä, ja sitten niitä huonompia.

"Riippuu päivästä olenko tyytyväinen. Jos on hyvä päivä, jaksaa panostaa ulkonäköön ja tuntee olevansa nätti ja näin. Jos on taas huono päivä, ei myöskään jaksa panostaa ulkonäköön ja tuntuu, että on maailman rumin ihminen."

"Koska kuitenkin loppujan lopuksi läheiseni hyväksyvät minut tällaisena niin miksi en itse hyväksyisi itseäni?"

Elämästä pääsee helpommalla hyväksymällä itsensä sellaisena kuin on. Ajattelumaailmaansa voi kehittää, mutta itseään ei kannata muokata toisten odotusten mukaan. Aina löytyisi joku, jolla olisi huomautettavaa.

"Kauneus on suureksi osaksi oman pään sisällä. Hoettuani itselleni viimeiset puolitoista vuotta olevani siedettävän näköinen, olen pikkuhiljaa oppinut arvostamaan itseäni. En ole täydellinen, mutta kaunis juuri tällaisena kuin olen."

Myös pikkuviat voi ottaa lämmöllä vastaan.

"Miksi tehdä elämästä kurjempaa murehtimalla liikaa omaa ulkonäköään. Vain harvat ihmiset ovat kuin elokuvatähtiä tai supermalleja."

Jos en kelpaa, katseen voi kääntää pois

Tyylin luominen on itsestä kiinni. Itsensä tunteminen ja kehittäminen voi johtaa tyytyväisempään elämään.

"Olen luonut itselleni mieleisen tyylin eikä kaikkien ei tarvitse siitä tykätä, mutta olen itse tyytyväinen ja sen pitäisi riittää muillekin", muistuttaa AVAn lukija.

"Osaan kunnioittaa itseäni sellaisena kuin olen. Ihmistä ei ole luotu johonkin tiettyyn muottiin, meistä jokainen on erilainen, joten miksen olisi tyytyväinen itseeni tällaisena? Tyyliä voi aina muuttaa."

AVAn lukija muistuttaa myös, että lyhyellä nenällä ja suurilla jaloilla ei loppujen lopuksi ole mitään väliä.

"Olen täydellinen sellaisena kuin olen - omana itsenäni. Jos ei kelpaa, katseen voi kääntää pois. Helpottaa elämää huomattavasti kuin vain hyväksyy itsensä ja rakastaa itseään pyyteettä - kun rakastat itseäsi, muut rakastavat sinua."

Liikunta, reipas kävely ja salitreenit nousevat myös tärkeiksi innoittajaksi oman ulkonäön hyväksymisessä.

"Katson mitä suuhuni pistän eikä ikääkään ole kertynyt vielä edes 20! Toivonkin että nykyiset elämäntapani auttavat minua pitämään itsetuntoni kunniassa vielä vanhempanakin", muistuttaa nuori AVAn lukija.

Kahden lapsen äiti kertoo pitänväsä vartalonsa tyttömäisen kauniina liikunnan avulla.

"Kroppani ei ehkä ole ihan bikinikunnossa, mutta pidän siitä hieman rehevänä verrattuna siihen, mitä olin nuorena; laiha ja lauta. Itseään pitää sen verran armahtaa, että ei liikaa stressaa ulkonäöstään, vaikka ei aina olisikaan kaikkein hehkein olo."

Palssan alleviivaama positiivinen asenne on iskostunut myös naisten mieliin.

"Olen juuri sen näköinen kuin minun pitääkin olla. Ihan tavallisen sievä perussuomalainen. Sekin vaikuttaa millainen luonne on (itsellä aina pilke silmäkulmassa) ja miten kantaa itseään (=ryhti). Minulle sanotaan usein että vaikutan itsevarmalta ja voimakkaalta naiselta ryhtini takia, vaikka olisin aamulla inhonnut peilikuvaani. Moni kakku päältä kaunis."

Hyvät geenit vaikuttavat myös tyytyväisyyteen.

"Vanhemmillani, eikä isovanhemmillanikaan ole juuri koskaan ollut esimerkiksi finnejä tai syviä uurteita kasvoissa – isoäidilläni on pyöreät, punoittavat ja terveet kasvot, ei lainkaan ryppyjä.

Kehut latasivat energiaa

Nuorena huomattavan hyvännäköinen ollut lukija kertoo, että ulkonäköön kohdistunut ihailu ärsytti nuorena. Keski-iässä hän oppi kuitenkin huomaamaan kehujen hyvätkin puolet.

"Ikään kuin ne katseet olisivat ladanneet minuun energiaa, joka loistaa edelleen silmistäni ja tuo ryhtiä olemukseeni. Vieläkin minua ärsyttää tunnustaa, että ulkonäöllä on merkitystä, sillä enhän ole tehnyt mitään sen eteen, sain vain hyvät geenit. Tämä on minulle jotenkin vaikea asia: minun on vaikea tunnustaa edes itselleni, että saan mielihyvää omasta ulkomuodostani."

Myös 25 kilon ylipainosta kärsivä pystyy ylistämään itseään.

"Minulla on kauniiksi kehutut kasvot ja tiimalasivartalo. Hiukseni ovat paksut ja hyväkuntoiset. Ja omaan luonnostaan niin voimakkaat värit etten onneksi tarvitse meikkiä! Moniallergisena astmaatikkona minun on pakko karttaa kaikkea ylimääräistä kemikaalikuormitusta. "Jenkkakahvoistani", pullottavasta ylävatsastani, ja "emännänkyhmystäni" sen sijaan haluaisin mieluusti eroon, mutta ne voi peittää vaatetuksella, itsevarmalla asenteella, ja hyvällä ryhdillä."

Lue myös:

AVA

Kuva: Shutterstock, Colourbox

Lue myös:

    Uusimmat