Suomalaiset tupakoivat ja juovat alkoholia alle EU:n keskiarvon

Suomalaisten elintavoissa on 2000-luvulla tapahtunut sekä myönteisiä että kielteisiä muutoksia, käy ilmi tuoreesta Euroopan komission raportista. 

EU:n tuoreen raportin mukaan päivittäin tupakoivien suomalaisten määrä on vähentynyt samoin kuin alkoholin kokonaiskulutus. Molemmat ovat pienentyneet alle EU:n keskiarvon.

Kielteisenä muutoksena on sen sijaan suomalaisten lihominen. Raportin mukaan jo lähes joka toisella aikuisella on terveydelle erityisen haitallista vyötärölihavuutta.

Euroopan komissio julkaisee maakohtaiset raportit 27 EU-jäsenmaasta, Islannista ja Norjasta joka toinen vuosi. Vuodenvaihteessa julkaistun raportin tilastotiedot ovat toissa vuodelta.

Lue myös:

    Uusimmat